7.5.2018 klo 11:37
Uutinen

Suomalaisoluelle voitto ”olutmaailman olympialaisista” – ”Pohjolan perukoillakin osataan tehdä huippulaatuisia oluita”

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan olut voitti oman kilpailusarjansa vuoden 2018 World Beer Cupissa.

– Menestys tämäntasoisessa kilpailussa on ennen kaikkea toki upea juttu meidän kannaltamme, mutta näkisin sen myös tunnustuksena koko Suomen pienpanimo-osaamiselle. Näytimme koko maailmalle, että täällä Pohjolan perukoillakin osataan tehdä huippulaatuisia oluita, summaa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka.

Laitilalaispanimon Imperiaali Stout voitti oman kilpailusarjansa vuoden 2018 World Beer Cupissa. Kilpailua on luonnehdittu ”olutmaailman olympialaisiksi”. Suomalaisolut kilpaili British Style Imperial Stout -sarjassa.

World Beer Cupiin osallistui tänä vuonna yhteensä 8 234 olutta 2 515 panimosta 66 maasta.

Voittoisa valmistuserä on ehtinyt kypsyä parin vuoden ajan.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuvituskuva: IStockphoto