14.3.2020 klo 13:02
Uutinen

SY:n Pentikäinen: Hallitus ei ymmärrä yrittäjien vaikeaa tilannetta riittävällä vakavuudella – Yrittäjä, hyödynnä SY:n palveluita!

päättäväisyys ja nopeus kaikilla rintamille kriisin alussa estää isomman vahingon

Koronaviruksesta aiheutuva kriisi on iskenyt yrityksiin. Kiellot, suositukset ja rajoitukset pitävät ihmiset poissa palveluiden ääreltä. Kulut kuitenkin juoksevat.

Yritysten ahdinko on todellinen.

– Ihmisten terveys on totta kai tärkein, mutta tämä ei ole vain terveysongelma, vaan tästä uhkaa tulla vakava talousongelma, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

– Juttelin juuri henkilön kanssa, joka oli keskeisessä roolissa finanssikriisin hoitamisessa. Totesimme, että vaikka kriisi on erilainen, niissä on samoja piirteitä. Molemissa tapauksissa päättäväisyys ja nopeus kaikilla rintamille kriisin alussa estää isomman vahingon, hän kertoo.

Pentikäinen toteaa blogissaan, että aluksi puhuttiin vain muutamista toimialoista, kuten matkailusta, kun turistivirrat ehtyivät, mutta synkkiä uutisia tulee nyt alalta kuin alalta. Nyt tarvitaan toimia.

– Odotan nopeita päätöksiä maan hallitukselta. Valitettavasti en ole ollenkaan varma, että yritysten vaikea tilanne on ymmärretty riittävällä vakavuudella, Pentikäinen kirjoittaa.

SY tarjoaa apua

Suomen Yrittäjät ovat tehostaneet toimintaansa laajalla rintamalla. Näille verkkosivuille on koottu oma Kaikki koronasta yrittäjälle -tietopankki, ja viestintää on tehostettu. Lisäksi järjestö on tuottanut webinaareja, joissa asiantuntijat vastaavat yrittäjien kysymyksiin. Neuvontapalvelu on ollut myös kysytty palvelu viime päivinä.

– Olemme olleet yhteydessä hallituksen suuntaan, jotta toimenpiteitä kassakriisin helpottamiseksi saataisiin nopeasti eteenpäin. Näiden ensivaiheen lääkkeiden lisäksi työstämme pidemmän aikavälin toimenpiteitä siltä varalta, että kriisi ei mene nopeasti ohi. Työvaliokuntamme on koolla ensi viikolla, Pentikäinen kertoo.

Yhteistyötä yrittäjien avuksi pahimman yli

Suomen Yrittäjät on laatinut yhdeksän kohdan toimenpidelistan tilanteen helpottamiseksi. Tavoite on, että yksikään elinkelpoinen yritys ei menisi koronan aiheuttaman kassakriisin takia nurin.

– Ensimmäinen hyvä askel on Finnveran valjastaminen nykyistä vahvemmin rahoittamaan koronakriisin horjuttamia yrityksiä. Finnveran pitää tarjota koronakriisilainaa, joka on helppo hakea, nopea myöntää ja kantaa vähintään puolen vuoden kriisin yli, Pentikäinen kirjoittaa blogissaan.

Myös viranomaisten ja työeläkeyhtiöiden täytyy tulla yrittäjiä vastaan, jotta arvonlisäverojen, YEL-maksujen ja työnantajasuoritteita voidaan lykätä pahimman yli.

Työmarkkinaosapuolten olisi hyvä löytää työehtoihin väljyyttä ja paikallisen sopimisen malleja, jotta työpaikkoja voidaan turvata. Myös kompensaatiota yrittäjille menetetyistä tuloista täytyy kehittää, jos työntekijä jää viranomaisen suosituksesta kahdeksi viikoksi pois töistä. On kohtuutonta edellyttää, että yrittäjä kantaa taloudellisen taakan yksin.

Pentikäinen kehottaa yrittäjiä olemaan yhteydessä järjestöön ja käyttämään sen palveluita. Sitä varten ne ovat olemassa.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi