Kuva: Getty Images
28.2.2022 klo 08:58
Uutinen

Tarkennuksia tartuntatautipäivärahan hakemiseen – Todistuksen voi antaa myös hoitaja

Koronan leviämisriskin vuoksi pois töistä jääville myönnetään oikeus tartuntatautipäivärahaan ilman virallista eristämismääräystä ajalle 1.1.−30.6.2022.

Tartuntatautipäivärahaa Kelasta haettaessa tulee esittää todistus siitä, millä ajalla ansiotyöhön osallistuminen ei ole suositeltavaa koronan tartuntariskin vuoksi.

Todistuksen voi saada julkisesta tai yksityisestä terveydenhuollosta, myös työterveyshuollosta. Todistuksen voi lääkärin lisäksi antaa sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja.

Todistuksesta tulee ilmetä tieto siitä, että henkilöllä tai huoltajan alle 16-vuotiaalla lapsella on todettu covid-19 -tartunta. Koronavirustartunnan luotettava toteaminen tarkoittaa laboratoriovarmistettua PCR- tai antigeenitestiä.

Lisäksi tulee ilmetä yksiselitteisesti, mistä lukien ja mihin saakka työstä, varhaiskasvatuksesta tai oppilaitoksesta poissaoloa suositellaan.

Ansionmenetyksestä ja sen määrästä on myös esitettävä luotettava selvitys.

Tartuntatautipäivärahaa voidaan myöntää vain sellaisen työstä poissaolon ajalta, joka liittyy koronavirustartunnan leviämisen ehkäisemiseen. Jos sairaus pitkittyy, kyse on normaalista sairauspoissaolosta, jonka ajalle voi hakea sairauspäivärahaa.

Asetus tulee voimaan 28.2.2022 ja on voimassa 30.6.2022 asti.

Lisätietoa: Tartuntatautipäiväraha – kela.fi

Toimitus
Toimitus