21.4.2020 klo 13:49
Uutinen

Tuija iloitsee Elyn tuesta

Ravintola Kissakosken Hirvensalmella ja Heinäkissan Heinävedellä toiminta hiljeni heti kriisin alkaessa.

Yrittäjä Tuija Tanttu kertoo, että asiakkaat peruuttivat kaikki yksityistilaisuudet ja juhlat sekä Kissakoskella että Heinäkissassa. Heinävedellä toiminta jatkui lounasmyyntinä siihen saakka, kun määräys ravintoloiden sulkemisesta astui voimaan. Tällä hetkellä myymme lounasta mukaan.

Tartuin tilaisuuteen heti kuultuani, että ELY-keskukselta voi hakea kehittämisrahoitusta toimintaan. Se on tarkoitettu yrityksille, jotka työllistävät enintään viisi henkilöä. Rahoitus on tarkoitettu liikeidean ja toiminnan kehittämiseen eikä esimerkiksi raaka-ainehankinnat kuulu siihen.

Tuija painottaa, että kaavake oli selkeä. Kahden viikon kuluttua minulta pyydettiin tarkentavia tietoja siitä, mitä aion konkreettisesti tehdä. Sen jälkeen asiat etenivät ripeästi. Kahden päivän päästä sain hyväksytyn päätöksen ja siitä parin päivän päästä 70% summasta oli tilillä.

Nyt pääsemme kehittämään juhlapalveluja erilaisilla paketeilla ja take a way -toimintaa iloitsee Tuija.