Yritystuet
Koronatuet aiheuttivat merkittävän piikin yritystuissa. Kuva: Getty Images
27.5.2022 klo 15:05
Uutinen

Nyt tuli vahvistus: Koronatuet kohdistuivat oikeille aloille 

Korona-aika lähes kolminkertaisti yritystukien määrän. Suurin osa tuesta kohdistui palvelualalle.

Tilastokeskus on julkaissut tuoreita tietoja yritystukien määristä viime vuodelta. Tilastojen mukaan yritystukia sai kaikkiaan 60 872 yritystä. Tukea saaneita yrityksiä oli yli kaksi kertaa enemmän kuin koronapandemiaa edeltäneenä aikana.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden tuensaajista suurin osa oli mikroyrityksiä (71,9 %) ja pieniä yrityksiä (24,8 %). Toimialoittain eniten oli palvelualojen yrityksiä (51,7 %), kaupan alan (13,1 %) ja teollisuuden toimialan yrityksiä (9,7 %).

Suoraa yritystukea maksettiin 1 424 miljoonaa euroa. Tästä summasta noin miljardi euroa oli koronatukia kuten kustannustukea ja sulkemiskorvausta.

”Tämä kertoo, että tuet ovat kohdentuneet juuri niille toimialoille, joihin koronarajoitukset iskivät kovimmin.”

Mika Kuismanen, Suomen Yrittäjät

– Tilasto kertoo korona-ajasta. Viime vuosi oli kustannustukikierrosten ja tapahtumatukikierrosten aikaa. Tässä tilastossa ne näkyvät. Siinä missä vuosi 2020 oli yrityksille erityisen kriittinen, vielä viime vuonna maksettiin huomattavan paljon koronaan liittyviä tukia, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.

Tilastot osoittavat, että tukia tarvittiin eniten palveluiden toimialalla.

– Tämä kertoo, että tuet ovat kohdentuneet juuri niille toimialoille, joihin koronarajoitukset iskivät kovimmin, Kuismanen jatkaa.

Isoille yrityksille enemmän tukea

Koronapandemian vuoksi yrityksille maksettiin suoraa tukea miljardi euroa, lainaa 258 miljoonaa euroa ja takausta myönnettiin 301 miljoonaa euroa. Kaikesta koronapandemian vuoksi maksetusta suorasta tuesta 71 prosenttia kohdistui palvelualoille.

Suorasta tuesta 652 miljoonaa maksettiin korvaamaan koronapandemiasta kärsineiden yritysten kiinteitä kustannuksia ja 122 miljoonaa korvauksena viranomaisten päätöksistä johtuneista toiminnan sulkemisista tai rajoituksista (sulkemiskorvaus). Ravintoloille jaettiin noin 10 miljoonaa euroa työllistämistoimiin.

Vuoteen 2020 verrattuna koronapandemian takia maksettujen suorien tukien määrä laski 22 prosenttia. 

– On hyvin oletettavaa, että kun kuluvan vuoden tilastot julkistetaan, näemme, että koronatukien maksatus tulee radikaalisti putoamaan, Kuismanen sanoo.

Tilastokeskuksen tilastot kertovat, että yritystukea saa keskimäärin sitä enemmän, mitä suuremmasta yrityksestä on kyse. Mikroyritys sai suoraa tukea 11 000 euroa, pieni yritys 51 000, keskisuuri 165 000 ja suuryritys 292 000 euroa yritystä kohden. Näissä luvuissa ovat mukana myös muut kuin koronatuet.

Pauli Reinikainen