5.10.2017 klo 08:02
Uutinen

Vaihtoehtoja pikkujoulujen viettopaikaksi riittää

Pikkujouluaika alkaa olla pian käsillä. Ainakin viettopaikan valinta täytyy tehdä pian.

Pikkujoulujen perinne on muotoutunut alkujaan 1800-luvun lopulla yliopistojen osakuntien järjestämistä puurojuhlista, uskonnollissävytteisistä kuusijuhlista ja vanhan kansan tavasta maistella jouluolutta ensimmäisen kerran Tuomaan päivänä. Virallinen pikkujoulupäivä on ensimmäisenä adventtina, mutta juhlakausi alkaa nykyisin jo isänpäivän jälkeen.

Perinteinen tapa viettää pikkujoulua on monelle teatteri-ilta ja illallinen. Hämeenlinnan teatterissa on marraskuun ja joulukuun alun esityksiin vielä hyvin tilaa. Nauruhermojen kutkuttelua kaipaavalle sopii esimerkiksi Puhtaana käteen, joka on Michael Cooneyn vauhdikas ja taitavasti kudottu komedia.

Musikaalin ystäville ja Pedro Almodovarin elokuviin ihastuneille Hämeenlinnan teatterissa on tällä syyskaudelle erityisherkku, Naisia hermoromahduksen partaalla. Jeffrey Lanen ja David Yazbekin musikaali perustuu espanjalaisen Pedro Almodovarin saman nimiseen, huippusuosittuun elokuvaan vuodelta 1988. Esitys on absurdi farssi intohimoisista ja aktiivisista naisista ja kevytmielisestä miehestä, joka ei voi olla rakastumatta jokaiseen vastaantulevaan naiseen.

Lepaan Kartanoteatterissa voi yhdistää teatteri-illan ja ruokailun. Zamppanjaa ja ropokoota -esityksessä Birgitta Burnoutina viihdyttää Kätevästä emännästä ja Putouksesta tuttu Kaisa Hela kiintiöpianistinsa, Janne Viitaniemen kera.

Vieraat saavat nauttivat alkudrinkkien jälkeen kolmen ruokalajin illallisen. Illan aikana Birgitta Burnoutille paljastuu, että hän onkin viihdyttämässä vieraita omassa perintökartanossaan. Tästä saattaa seurata hiukan muutoksia illan kulkuun. Esitykseen on punottu mukaan Lepaan historiaa, puutarharomansseja ja saadaanpa sen kuluessa tervehdys Lepaan Annaltakin.

Tarjontaa riittää myös keikkarintamalla. Cumulus Resort Aulangon marraskuun tarjonta on pop- ja rockpainotteinen Kotiteollisuudesta aina Timo Rautiaiseen & Trio Niskalaukaukseen sekä Rock’n Roll Christmakseen asti. Aulangolla on myös kaksi musikaaliesitystä Aulanko Areenalla. Marraskuun viimeisenä lauantaina hemmotellaan Queen-faneja Show Must Go On Queen-musikaalilla ja joulukuun ensimmäisenä päivänä on vuorossa Golden ABBA Show -musikaali.

Monelle ainoa oikea pikkujoulujenviettopaikka on Vanajanlinna. Tänä vuonna Vanajanlinnan pikkujoulutarjontaan kuuluvat Jussi & Ressu, Tony Montana ja bilebändien bilebändi Jean S. polvihousuineen.

Lue lisää juuri ilmestyneestä Hämeen Yrityssanomien numerosta 10. Pääset näköislehteen tästä >>

toimitus@hameenyrityssanomat.fi