19.10.2019 klo 22:00
Uutinen

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto tuli lappilaiselle Tapojärvi Oy:lle!

Suomen Yrittäjät palkitsivat torniolaisen yrityksen, teolliseen kiertotalouteen panostavan Tapojärvi Oy:n, Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Kuvassa (vas.) Mari Pilventö, Esko Tapojärvi ja Joonas Tapojärvi. Kuva: Esa Siltaloppi

Torniolainen Tapojärvi Oy on teollisen kiertotalouden edelläkävijä. Yritys palvelee tehtaita ja kaivoksia vähentäen ilmaston kuormitusta ja säästäen luonnon neitseellisiä materiaaleja. Yrityksessä on työntekijöitä noin 500. Yritys on kasvanut Lapista maailmalle – sillä on yhteensä kymmenen toimipistettä: kahdeksan Suomessa, yksi Ruotsissa ja yksi Italiassa.

Tapojärven perustajan, Esko Tapojärven, yritystoiminta käynnistyi 64 vuotta sitten, kun hän ajoi taksia ja kuljetti päivittäistavaraa Lapissa. Kaivosurakoinnin hän aloitti 1970-luvun alussa Kolarissa, Rautuvaaran kaivoksella.

Yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos 1990-luvun alussa, kun Esko Tapojärven pojat Markku ja Pertti Tapojärvi laajensivat toimintaa tehdaspalveluihin sekä materiaalien käsittelyyn.

– Tällä hetkellä satsaamme erityisesti kiertotalouteen ja toimimme hyvin tiiviisti terästeollisuuden ja kaivosten kanssa. Kannamme vastuun ympäristöstä, työntekijöistä, turvallisuudesta ja lähiseudun asukkaista, toimitusjohtajan sijaisena työskentelevä Mari Pilventö sanoo. Pilventö on Esko Tapojärven lapsenlapsi.

Tapojärvi Oy:n lisäksi Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot menivät HT Laser Oy:lle Keuruulta, Merima Oy:lle Helsingistä ja Rukakeskus Oy:lle Kuusamosta. Palkinnot jaettiin Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Lahdessa.

Faktat:

Yritys: Tapojärvi Oy

Toiminta: Tapojärvi Oy on erikoistunut kaivosurakointiin, materiaalinkäsittelyyn sekä tehdas- ja teollisuusprosessien hoitoon.

Perustettu: 1955

Perustaja: Esko Tapojärvi

Vt. toimitusjohtaja: Mari Pilventö

Työntekijöitä: 500

Liikevaihto: 115,7 miljoonaa euroa (tilikausi 7/2017-2018)

Kuva: Esa Siltaloppi