Varsinais-Suomen Maakuntaennuste 2023: Yrittäjien kasvuodotukset ovat historiallisen heikot

Epävarmuus heijastuu tänä vuonna voimakkaasti varsinaissuomalaisten yrittäjien kasvuodotuksissa. Maakuntaennusteen 30-vuotisen historian aikana talouden kasvuodotukset ovat tänä vuonna paikoitellen ennätysalhaalla. Henkilöstön määrän odotuksissa ja uusien työpaikkojen syntymisessä voidaan kuitenkin nähdä pieniä optimismin pilkahduksia.

Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen pohjana oleva kysely toteutettiin marraskuussa, jolloin yrittäjien toimintaympäristöä leimasi suuri epävarmuus. Suurimmaksi yksittäiseksi huolenaiheeksi varsinaissuomalaiset yrittäjät nostivat Maakuntaennusteen kyselyssä yleisen hintatason nousun. Euroopan epävakaa turvallisuustilanne on lisännyt niin ikään yrittäjien epävarmuutta ja vähentänyt liiketoimintaa.

Maakuntaennusteen talouden kasvuodotuksia tarkastellaan vuosittain neljän eri mittarin kautta. Tänä vuonna kaikki talousodotukset laskivat merkittävästi viime vuodesta ja ensimmäisen koronavuoden jälkeen, vuoden 2022 Maakuntaennusteessa, koettu nousupiikki on kääntynyt merkittävään laskuun. Liikevaihto-odotuksia kuvaava saldoluku* on 3 (muutos viime vuodesta -29 yksikköä), kannattavuusodotusten saldoluku on -14 (muutos viime vuodesta -35 yksikköä), henkilöstön määrän odotusten saldoluku on 6 (muutos viime vuodesta -9 yksikköä) ja investointiaikeiden saldoluku on -13 (muutos viime vuodesta -18 yksikköä). Saldoluvuissa näkyy kasvua ennakoivien osuuden putoaminen ja laskua ennakoivien osuuden kasvu viime vuoteen verrattuna. Niiden yrittäjien osuus, jotka ennakoivat taloutensa säilyvän ennallaan, on suunnilleen sama kuin viime vuonna.

– Yleinen Euroopan turvallisuustilanne ja yhteiskunnalliset ja taloudelliset epävarmuustekijät vaikuttavat tällä hetkellä merkittävällä tavalla yrittäjien toimintaympäristöön. On tästä syystä ymmärrettävää, että yrittäjien kasvuodotukset eivät ole tänä vuonna yhtä korkealla kuin monena vuonna aiemmin. Kannattaa kuitenkin lukujen valossa kiinnittää huomiota myös niiden yritysten määrään, jotka ennakoivat kasvua ja jotka ennakoivat taloustilanteensa pysyvän ennallaan, kommentoi Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter Maakuntaennusteen tuloksia.

Vaikka yrittäjät ennakoivat taloutensa heikkenevän, se ei heijastu yhtä voimakkaasti henkilöstön määrän odotuksiin kuin muihin talousodotuksiin. Uusia työpaikkoja voidaankin tänä vuonna ennakoida syntyvän edelleen tuhansia Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenyrityksissä.

– Kasvuodotuksissa edellinen vastaavanlainen romahdus nähtiin finanssikriisin aikana toteutetuissa vuosien 2009 ja 2010 Maakuntaennusteissa. Monet Maakuntaennusteessakin esiin nousseet epävarmuustekijät, kuten energianhinnan ja korkojen nousu samoin kuin taantuman suuri todennäköisyys ovat osaltaan laskeneet yrittäjien kasvuodotuksia ja erityisesti kaikkien aikojen alhaisimmalle tasolle painuneita investointiaikeita. Yrittäjien halu pitää kiinni omasta henkilöstöstään ja jopa kasvattaa sitä, osoittaa kuitenkin, että osaavalle henkilöstölle on edelleen tarvetta, arvioi OP Turun Seudun toimitusjohtaja Petteri Rinne.

Maakuntaennusteessa yrittäjät arvioivat vuosittain myös pankki- ja vakuutusyhtiöasiointiaan. Yrittäjien käyttämät pankki- ja vakuutusyhtiökumppanit sekä palvelulta odotettavat tekijät ovat pitkälle samoja kuin viime vuonna, mutta verkko- ja mobiilipalvelujen merkitys korostuu vuosi vuodelta. Yrittäjien tärkein pankkikumppani on Osuuspankki. Eniten yrittäjät arvostavat sekä pankki- että vakuutusyhtiöpalveluissa henkilökohtaisen palvelun laatua.

Euroopan keskuspankin ohjauskorkojen nousua ennakoi peräti noin 80 prosenttia vastaajista. Valtaosa yrittäjistä ennakoi myös talouden taantumaa, kun seitsemän yrittäjää kymmenestä pitää taantuman todennäköisyyttä korkeana tai erittäin korkeana. Tämä ja investointiaikeiden merkittävä lasku heijastuvat myös yrittäjien ulkoisen rahoituksen tarpeeseen, joka on laskenut hieman viime vuodesta. Pankkiluoton suosio on kuitenkin kasvanut jonkin verran niiden keskuudessa, jotka tarvitsevat ulkoista rahoitusta.

*Maakuntaennusteessa on tulosten esittämisessä käytetty prosenttiosuuksien ja niiden muutosten lisäksi saldolukuja. Saldoluku saadaan vähentämällä myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Saldoluku voi vaihdella -100 ja +100 välillä. Positiivinen saldoluku tarkoittaa optimistista ja negatiivinen saldoluku pessimististä talousnäkymää.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Petteri Rinne, OP Turun Seutu, puhelin 050 384 6975
Toimitusjohtaja Hanna Munter, Varsinais-Suomen Yrittäjät, puhelin 044 296 9071

Varsinais-Suomen Maakuntaennuste laadittiin tänä vuonna 30. kerran. Vuoden 2023 Maakuntaennusteen pohjana oleva kysely tehtiin 15.–30.11.2022 Internet-kyselynä suomen ja ruotsin kielillä. Kysely lähetettiin Varsinais-Suomen Yrittäjien niille 6 993 jäsenelle, jotka ovat antaneet sähköpostiosoitteensa Varsinais-Suomen Yrittäjien käyttöön. Heistä 11 prosenttia eli 767 yrittäjää vastasi kyselyyn. Yrittäjien aktiivinen osallistuminen tutkimukseen tekee Varsinais-Suomen Maakuntaennusteesta maamme kattavimman ja luotettavimman alueellisen suhdannebarometrin. www.maakuntaennuste.fi