K-kauppias Eveliina Perälä
K-kauppias Eveliina Perälä operoi kolmea kauppaa.

Vastuulla kolme ruokakauppaa ja lastenhoito: Eveliina Perälä kiittää tervettä ”adhd:ta” – ”Oppirahat maksettu useaan otteeseen”

Kolmea K-kauppaa pyörittävä kauppias Eveliina Perälä haluaa antaa itselleen anteeksi sen, ettei työstä tarvitse välttämättä irtautua.

– Mä luulin että mulle tuodaan kaffet pöytään. Ei meillä kotona palvella, ikämies huikkaa Kiukaisten K-Marketin terassipöydän takaa, kun kauppias Eveliina Perälä saapuu paikalle.

Perälä myöntää, että asiakaskohtaamiset ovat kaikki kaikessa.

– Minä tunnen asiakkaat ja he tuntevat myyjämme. Ei meillä ole varaa menettää ketään, joka astuu ovesta sisään.

Perälä on kauppiaana Kiukaisten kaupan ohella kahdessa Huittisissa sijaitsevassa K-Marketissa. Kunnioitus asiakkaita kohtaan näkyy muun muassa siinä, että tuotteita on tarpeen tullen haettu Kiukaisiin Huittisten kaupoista.

”Täytyy vaan tehdä töitä sen eteen, että ihmiset haluavat muuttaa tänne.”

Eveliina Perälä

Kiukaisten K-Market on kylän ainoa. Perälä aloitti sen kauppiaana vuoden 2018 alussa. Hän asuu kilometrin päässä kaupalta. Suurin osa kaupan asiakkaista on paikallisia, sillä turisteja on vähän.

– Iäkästä väestöähän tämä on. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että kyläkoulussa on 130 lasta ja joitakin lapsiperheitä on muuttanut tänne. Asunnot ovat halpoja ja täällä vallitsee kyläyhteisöhenki. Haluan itsekin, että lapseni kasvavat täällä.

Perälä on pyrkinyt kehittämään palveluita, jotka auttaisivat paikallisia ikäihmisiä. Perjantaisin ruokaa viedään kotiin aina jääkaappiin asti.

– Jatkuvuuden kannalta ikääntyminen tuo haasteita, mutta en usko, että se on ongelma vielä seuraavaan kymmeneen vuoteen. Täytyy vaan tehdä töitä sen eteen, että ihmiset haluavat muuttaa tänne. Kaikki eivät halua asua kerrostaloissa kaupunkien keskustassa. Täältä löytyy paljon alle 100 000 euron asuntoja, osa jopa 50 000 euron hintaluokassa. 

”Lapsetkin ovat oppineet, että aina on jotain meneillään”

Perälän kotitaloudessa on kolme lasta. Elämä on hektistä, sillä kolmen kaupan lisäksi Perälällä on vastuullaan lastenhoito. Hän kiittelee tukiverkostoja kuten sukulaisia ja ystäviään. Ex-mies osallistuu lastenhoitoon joustavasti. Jaksamisessa auttaa asioiden suunnittelu. 

– On ollut aikoja, jolloin mennään kovaa ja tarvitsisi ehkä levätä enemmän. Silti aina on tullut myös niitä hetkiä, että minulla on omaa aikaa. Minulle rentoutuminen ei tarkoita sitä, että maataan sohvalla vaan että tehdään jotain sellaista, joka ei liity työhön. Yrittäjä voi antaa itselleen anteeksi sen, ettei työstä aina tarvitse irtautua.

Eveliina Perälällä on yhteensä parikymmentä työntekijää.

Voimavaranaan Perälä pitää jonkinasteista ”adhd:ta”, joka estää turhan loikoilun. Hänellä on yleensä aina jotain teossa.

– Pidän siitä, että käytän kaiken ajan jollain tavalla hyödyksi. Nautin tekemisestä, menemisestä ja suunnittelusta. Jopa vapaapäivänä, kun olen miettinyt että en tee mitään, teen silti. Lapsetkin ovat oppineet, että aina on jotain meneillään.

”Jos emme tee mitään, menetämme pelin”

Vuosien kokemus kauppiasyrittäjyydestä on opettanut Perälälle, että ruusuisimmat mielikuvat kauppiaana toimimisesta eivät ole toteutuneet. Alun perin hän toivoi pystyvänsä työskentelemään itse kassalla ja hoitaa asiakaspalvelutehtäviä. Siihen aika ei ole kuitenkaan riittänyt.

– Ehkä ajattelin oman työnkuvani eri tavalla. Hallinnollisen työn määrä on yllättänyt. Useamman kaupan yrittäjyydessä omalla työllä vaikuttaminen on selkeästi vähäisempää kuin yhden kaupan mallissa. Sen ymmärtää siinä kohtaa, kun menee yhteen kauppaan ja purkaa kuorman ja tietää, että seuraavassa kaupassa odottaa sama homma. Vahva suunnitelmallinen johtaminen on korostunut ja se yllätti. Oppirahat on maksettu useaan otteeseen, Perälä myöntää.

Hän ei ole silti katunut. Taloudellisesti kaupoilla on mennyt kohtuullisen hyvin, vaikka korona-aika söi tulosta. Pääomaa on laitettu säästöön, mutta samaan aikaan Perälä on päättänyt investoida.

– Äskettäin asensimme Kiukaisten kauppaan sähköiset hintanäytöt. Joku muu ei ehkä olisi asentanut, mutta itse ajattelen, että se on investointi tulevaisuuteen eikä kuluerä. Jos emme tee täällä mitään, menetämme pelin. Pelkkä asiakaspalvelu ei auta, jos kauppa on jämähtänyt 80-luvulle.

Pauli Reinikainen