Veljekset samassa veneessä
Fagerströmin veljekset luotsaavat ensi vuonna 60 vuotta täyttävää Marinoa. He uskovat veneistään tunnetun yrityksen tulevaisuuteen, vaikka sille ei löydykään jatkajaa suvun sisältä.
Sipoolaisyrityksen pääkonttorin neuvotteluhuoneen seiniä kiertää mustavalkokuvien rivistö. 1950-luvun lopulla otetussa valokuvassa nelivuotiaat kaksospojat Ben ja Jan seisovat veneen keulassa yhdessä vanhemman veljensä Christerin kanssa, Tor-Björn-isän toimiessa kipparina.
Tor-Björn Fagerströmin hieman aiemmin perustama Marino otti tuolloin ensiaskeleitaan. Veneily oli ollut miehen harrastus, josta kehkeytyi myös leipätyö.
Kaikki oli lähtenyt kuulopuheista. Siitä, että Ruotsissa oli käytössä lasikuiduksi nimetty materiaali, josta voisi rakentaa veneitä.
Fagerströmien kotitalon kellarissa Helsingissä syntyi ensimmäinen Marinon lasikuituveneen muotti – sopivasti joulun alla, jolloin ”leikkisästi sanottuna kinkkukin maistui styreenille”.
Veljesten rooli Marinossa käynnistyi viikkorahaa ansaitsevista apupojista. Mutterien erittelystä, kulkuvalojen ruuvaamisesta, pressukaarien kokoamisesta. Ja vesisateen täyttämien veneiden tyhjentämisestä ennen kouluun lähtöä.
Tuotanto pyöri Hangon kauppahallissa, jossa ”toisella puolella myytiin lihaa ja vihanneksia, toisella puolella leivottiin Marinon veneitä”. Sen jälkeen valmistus siirtyi vuokratiloihin Jokelaan.
Isän venekisat tarjosivat hyvän testiympäristön Marinon malleille. Sitten iski öljykriisi ja lopetti veneiden avomerikilpailut.
– Veneiden on oltava taloudellisia. Se iskostui selkärankaan, tiivistää Marinon hallituksen puheenjohtaja Jan Fagerström opit 1970-luvun öljykriisistä.
1967 Marino oli muuttanut Uudellemaalle, Sipooseen. 1 000-neliöinen halli ja myöhemmin sen lisäosa nousivat aivan Sipoonjoen rantatörmän läheisyyteen, ”30 metrin päähän maailman seitsemästä merestä”.
Isältä neuvoja pankkikriisiin
Jan Fagerström tuli yhtiön palkkalistoille 1.9.1972.
– Olen ollut täällä kohta 46 vuotta putkeen ja tittelit vaihtelevat tuotantopäälliköstä hallituksen puheenjohtajaan – siis jos niillä haluttaisiin briljeerata. Yhteistyökumppanit kutsuvat konserni- johtajaksi, hän nauraa.
Lähes kaikki toimintojen toteutukset sekä veneissä että alihankintatuotteissa ovat Janin johtaman tiimin käsialaa.
Velipoika Ben kiersi toisenlaisen polun. Opiskelujakson jälkeinen ura löytyi amerikkalaisyhtiöstä, joka myi muun muassa erilaisia sairaala- tarvikkeita.
– Yhdessä vaiheessa perheen illallisen jälkeen isä raotti ensimmäisen kerran ”seuranneensa” minun uraani. Hän kertoi vetäytyvänsä Marinon johdosta ja etsivänsä jatkajaa. Pyysi minua takaisin, Ben Fagerström kertoo.
Mietintäaikaa ei juuri tarvittu. Ben Fagerström palasi Marinolle vuonna 1983, ensin varatoimitusjohtajaksi, ja vuonna 1985 sukupolvenvaihdoksen myötä toimitusjohtajaksi.
– Strategiamme oli tuolloin isot, asuttavat veneet. Näin, että niissä olisi hyvä tulevaisuus.
Pankkikriisi vuonna 1991 romahdutti kuitenkin kaiken.
– Muistan kuinka mietin, mitä hemmettiä nyt pitää tehdä. Tarvitsin aidosti neuvoja.
Niinpä Ben Fagerström meni isänsä juttusille, joka oli nähnyt venemaailman ala- ja ylämäet 1950-luvulta lähtien.
Marino oli ennen pankkikriisiä investoinut uuteen tehtaaseen Pohjanmaalle, joka valmisti sata isoa venettä vuodessa nyt täysin tyhjille markkinoille.
– Isän neuvo oli, että ei tämä tilanne kestäisi kauan, pitäisi vaan jatkaa samassa tahdissa, koska ”sitten teillä on valmiit kamat kun muut vasta aloittavat niiden tekemistä”, Ben Fagerström muistelee.
Tehtaan piha täyttyi veneistä ja kassan pohja pilkotti.
– Kysyin uudestaan, mitä pitäisi tehdä kassan huvetessa. Isä antoi loistavan neuvon ”myykää”. Kiitin neuvoista ja totesin, etten enää kysy neuvoja, Ben Fagerström myhäilee.
Venepuoli sai lopulta vetoapua Suomen devalvointipäätöksestä ja kauppa virisi, erityisesti Saksan kanssa.
Katoksia bussipysäkeille
Marino sai uutta liiketoimintaa Helsingin Sanomien pääkirjoituksen innoittamana.
– Kuulin radion lehtikatsauksesta, että Suomeen tuodaan bussipysäkkikatoksia Ranskasta. Kirjoituksessa oli jokin lause, tyyliin ”onko tämä esimerkki helposta kaupasta”.
Veljekset pitivät tuumaustauon ja palaveerasivat bussipysäkkeihin mainoksia myyvän yrityksen kanssa.
– Tutkimme mallikappaletta ja ilmoitimme, että ranskalaisessa tuotteessa on ainakin yksi vika. Me emme pystyisi tekemään lasikuidusta näin huonoa laatua. Se sinetöi lopulta kaupan eduksemme.
– Muutimme katosten rakennetta. Tänä päivänä teemme yhä niitä samasta materiaalista, päivittäen katoksia nykyajan vaatimuksiin, esimerkiksi digitalisaatioon liittyen, Jan Fagerström sanoo.
– Olemme pitäneet tärkeänä, että liiketoiminta veneiden ja muiden tuotteiden välillä olisi järkevässä tasapainossa. Veneiden ulkopuolisen tekniikan osuus liikevaihdosta vaihtelee 20–70 prosenttiin.
Marinon viimeisin, tammikuussa päättynyt tilinpäätöskausi oli plus-merkkinen.
– Monet aiemmat vuodet ovat olleet negatiivisia. Se on johtunut siitä, että emme osaa myydä ulkomaille isoja veneitä, vaikka olemme tehneet kovasti töitä sen eteen. Isot, asuttavat veneet eivät myöskään enää ole se juttu, joka kiinnostaa.
Pohjanmaan tehtaan Marino myi vuonna 2013. Koko tuotanto pyörii nyt Sipoossa.
”Yrittäjyys aiemmin miellyttävämpää”
Vuonna 2015 yhtiö toi takaisin retroklassikkonsa, tuulilasivene-Mustangin.
– Se on yhä meidän hitti. Edustaa tilauskannasta 80 prosenttia, Ben Fagerström laskee.
– Ulkomaille niistä menee lähes 30 prosenttia.
1980-luvun menestysvuosina Marinon leivissä oli 70 työntekijää. Nyt heitä on kuusi.
– Olemme joutuneet sopeutumaan, Jan Fagerström myöntää.
Yrittäjyys on tuonut muitakin muutoksia.
– Se oli aiemmin paljon miellyttävämpää, mukavampaa. Ei ollut niin kiinni valtion tai EU:n byrokratiasta kuten tänä päivänä. Meillä on tuotannossa 4 henkilöä, yksi kirjanpitäjä ja yksi toimitusjohtaja. Silti meidät rinnastetaan samaan kategoriaan kuin 30 000 työllistävä yritys. Se on täysin väärin, Ben Fagerström kritisoi.
Hämmennystä herättää myös uusi EU:n tietosuoja- asetus (GDPR).
– Ymmärrän, että siitä aiheutuu työtä suurille toimijoille, esimerkiksi Googlelle, mutta miksi myös meille, pienelle venevalmistajalle? Me haluamme vain hyvää veneilykesää kaikille.
Sähkömoottorit ovat tulleet osaksi veneilyä, samoin jakotalous. Oman veneen voi vuokrata asuntojen Airbnb-tyyliin.
– Teemme deittiveneen veneiden vuokravälityspalvelu Skipperille. Vuokraat veneen, koukkaat böönan kyytiin, ja otat eväskorin mukaan. Toivottavasti tämä palvelu kiinnostaa, Jan Fagerström tuumii.
Toinen täysin uusi osastrategia liittyy veneiden kaiken kattavaan huoltopalveluun.
– Tarjoamme huolenpitosopimusta asiakkaillemme. Korjaamme, kausihuollamme, ja tuomme veneen takaisin laituriin. Teemme koko paketin.
”Jonkun muun helppo jatkaa”
Muitakin uusia avauksia on suunnitteilla, mutta niistä kaksikko vaikenee.
– Viiden vuoden päästä tarjoamme taas jotain uutta. Aiheet ovat mielessä. Mietimme niitä tiiminä, poikien kanssa.
Marino täyttää ensi helmikuussa 60 vuotta. Fagerströmit toivovat, että yhtiö jatkaisi toimintaansa vielä pitkään.
– Olisi katastrofi, jos Marino poistuisi markkinoilta, Jan Fagerström sanoo.
Omistukseen tulee kuitenkin muutoksia. Saman suvun sisältä ei löydy jatkajaa.
– Ei se tunnu hyvältä, Ben Fagerström sanoo hiljaa.
– Mutta meillä on hyvä tiimi ja tästä on jonkun muun helppo jatkaa, vaikka me emme olisikaan enää remmissä, 8 minuuttia veljeään nuorempi Jan päättää.
Juttu julkaistu Yrittäjäsanomien numerossa 3/18
Teksti
Pasi Lehtinen
pasi.lehtinen(at) yrittajat.fi
Kuvat
Meeri Utti
