30.10.2020 klo 08:00
Uutinen

Viestinnän pinnalla Helsingistä Hämeenlinnaan

Viestintä-Piritta Oy on viestinnän asiantuntijatoimisto, joka toimii kaikkialla Suomessa. Asiakkaina on kuntia, muita julkisia toimijoita, järjestöjä ja yrityksiä. Muutettuaan Helsingistä Hämeenlinnaan keväällä 2020 Piritta Seppälä päätti lähteä verkostoitumaan myös uudessa kotikaupungissaan.

Yritysuutiset/ Hämeenlinna/ Katri Ahonen

Yrittäjä Piritta Seppälä perusti yrityksensä Viestintä-Piritta Oy:n vuonna 2010 ja on nykyään tunnettu alansa asiantuntija. Hän tarjoaa tiiminsä kanssa erilaisia räätälöityjä viestintävalmennuksia, kuten strategista tukea, suunnitelmien tekoa ja koulutuksia. Koulutettavina on viestijöitä, asiantuntijoita ja johtajia.

– Etäkulttuuri on nykyään todella vahva ja totuttu työympäristö. Sosiaalinen media, verkkoviestintä ja strateginen ohjaus ovat pääteemoina koulutusten ympärillä, kertoo Piritta Seppälä.

Ennen yrittäjäksi ryhtymistään Seppälä työskenteli viestinnän ja koulutuksen tehtävissä järjestöpuolella. Yrittäjyyden alkuvuosina hän kirjoitti ensimmäiset tietokirjansa käsitellen järjestöjen markkinointia sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä käynnissä on puolestaan neljättä kertaa tehtävä järjestöjen digitalisaatiota ja viestintää kartoittava kysely.

Joustava, omanlainen yritysmalli

Seppälä kertoo yrityksen toimintamallin olevan hieman erilainen kuin muilla yrityksillä.

– Minulla on yksi palkattu työntekijä. Tämän lisäksi seitsemän hengen asiantuntijatiimi kouluttaa ja sparraa asiakkaitamme tasaisesti eri aiheissa. Teemme yrityksen päätökset pääasiassa hallintokoordinaattorimme kanssa yhdessä. Tekijänä haluan itse olla puolestaan enemmän viestinnän asiantuntija, kuin johtaja.

Tiimin asiantuntijoilla on jokaisella omat vahvuutensa. He toimivat Viestintä-Pirittan nimissä edustaessaan erilaisissa koulutuksissa ja asiantuntijatehtävissä, vaikka osalla heistä onkin oma kilpaileva alan yritys.

Kalenteri tyhjeni ja täyttyi

Korona tyhjensi keväällä Viestintä-Pirittan kalenterin hetkessä, mutta toi mukanaan myös hyvää. Perinteisesti lähikoulutuksina toteutettavat tilaisuudet peruuntuivat aluksi kaikki, mutta samalla aikaa vapautui kehittämistyölle.

– Vuodessa on yleensä muutama rauhallisempi hetki, mutta nyt kalenteri tyhjeni täysin. Alkuvuosi oli siinä mielessä raadollinen koska maaliskuusta olisi alkanut vuoden kiireisin aika.

Rajoitusten alkaessa Piritta joutui lomauttamaan työntekijänsä saman tien. Business Finlandilta yritys haki tukea ensimmäisen viikon jälkeen rajoitusten alkaessa.

– Olimme onnekkaita tuen saamisen kanssa, sillä hakuehdot muuttuivat pian hakemuksemme jälkeen. Saamamme tuen avulla mahdollistui kevään ja kesän yli selviäminen. Samalla saimme kehitettyä uutta strategiatyön mallia ja vietyä liiketoimintaamme suunnitelmallisesti verkkoon.

Verkostoitumista uudella paikkakunnalla

Yritys siirsi koulutukset ja sparraukset toukokuussa verkkoon, kun asiakkaatkin olivat jo tottuneet etätekniikkaan. Seppälä työskentelee nyt samaan tahtiin kuin aiemminkin.

– Tilanne näyttää nyt jopa paremmalta kuin keväällä lasketut alkuperäiset suunnitelmat. Luulen etänä työskentelyn vaikuttavan positiivisesti ja ihmisillä voi jäädä enemmän aikaa kouluttautumiseen.

Seppälä liittyi vuonna 2010 Helsingin yrittäjiin jäsenkankintapuhelun perusteella.

– Liityin muun muassa lakineuvonnan ja edunvalvonnan vuoksi. Olen hyötynyt jäsenyydestä paljon. Olin mukana Helsingin Yrittäjien Nuorten Yrittäjien Hynyn toiminnassa aktiivisesti ja olen saanut sieltä sekä hyviä kontakteja että ystäviä. Erityisesti tänä keväänä jäsenyyden hyöty on korostunut.

– Keväällä Suomen Yrittäjissä työskentelevä tuttuni soitti minulle ja halusi kuulla yrittäjänäkemyksiäni koronatilanteessa. Hän keräsi materiaalia vietäväksi keskusteluihin ministeriöön. Tämän koin erinomaisena välittämisenä järjestöltä, iloitsee Piritta Seppälä.

Piritta kokee hyväksi, että koulutuksissa ja tapahtumissa tapaa muitakin yrittäjähenkisiä ihmisiä. Tulee tunne siitä, ettei ole yksin asioiden kanssa, vaan tukea on olemassa ja ihmiset oikeasti kuuntelevat.

– Haluan verkostoitua tietysti myös Hämeenlinnassa. Haluan hyödyntää jäsenyyttäni ja päästä tapaamaan ihmisiä sekä lähteä mukaan koulutuksiin, sitten kun se on taas mahdollista, toivoo Piritta Seppälä.

Viestintä-Pirittan 3 vinkkiä yrityksille korona-aikana:

1. Suhtaudu vaikeaankin tilanteeseen rauhallisesti. Muista, ettet ole yksin! Pyydä apua tarvittaessa ja kerro avoimesti tilanteistanne!

2. Mieti, miten toimintanne voidaan mallintaa verkkoon uudelleen. Maalaa rohkeasti raamien ulkopuolelle ja opettele tekemään asioita uudella tavalla. Olemme kaikki uuden äärellä!

3. Kehitä, kokeile ja muokkaa uudelleen. Suunnittele uutta asiakkaiden tarpeet edellä ja pyydä palautetta. Ota tästä ajasta opit irti, niin huonoista kuin hyvistä kokemuksista!

Bonus: Ole rohkea! Hengitä! Askel kerrallaan eteenpäin!

Viestintä-Pirittan sivuille pääset tutustumaan alla olevasta linkistä:

https://viestintapiritta.fi/