3.7.2020 klo 11:36
Uutinen

Yrittäjä, haitko keväällä työttömyyskorvausta? – Nyt kannattaa päivittää tilanne, sillä muuten korvaus päättyy

Yrittäjän kannattaa vastata 0295-alkuiseen puheluun, jos haluaa jatkaa työttömyysturvan piirissä.

Koronakriisin alkumetreillä yrittäjät pääsivät väliaikaisesti työttömyysturvaoikeuden piiriin. Tuolloin määräaikainen päätös säädettiin voimaan kesäkuun loppuun saakka.

Kesäkuun 26. päivä Presidentti hyväksyi esityksen yrittäjien työttömyysturvaoikeuden väliaikaisen järjestämisen pidentämisestä vuoden loppuun. Laki astui voimaan 1. heinäkuuta 2020.

Yrittäjien työttömyysturvapäätökset ovat kuitenkin voimassa vain kesäkuun loppuun. Ennen kuin Kelasta saa uuden lausunnon, yrittäjän tilanne selvitetään. Siksi TE-palvelut soittavat heinäkuun aikana niille yrittäjille, jotka eivät ole koronatilanteen takia vielä työllistyneet tai tilanne ei ole muuten muuttunut. Samalla sovitaan muista palvelutarpeista.

– Soitossa käymme läpi kuulumiset, eli onko tilanne muuttunut, onko työttömyysturvalle vielä tarvetta ja jatkaako yrittäjä työnhakijana. Moni yrittäjä on päättänyt hakijatilansa, sillä sille ei enää ole tarvetta, Pohjois-Savon TE-palveluiden palvelujohtaja Päivi Halonen kertoo.

Puhelut tulevat 0295-alkuisesta puhelinnumerosta. Siitä tietää, että puhelu tulee luotettavalta taholta. TE-palvelut lähestyvät yrittäjiä myös sähköpostitse ja tekstiviestein.

– Jos yrittäjää ei yrityksistä huolimatta saada kiinni, lähetämme kirjeen, jossa kerromme, että olemme yrittäneet tavoitella ja toivomme vastaamista myöhemmin, Halonen kertoo.

Hänen mukaan tavoitettavia yrittäjiä on valtakunnallisesti kymmeniä tuhansia. Uudellamaalla heitä on 14 000 kun taas Pohjois-Savossa tavoitettavia on 1 400.

– Osaa heistä olemme saaneet hyvin kiinni, mutta osa on hankalampia. Se on toki ymmärrettävää, jos he ovat kiinni töissään, Halonen miettii.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi