12.6.2020 klo 13:02
Uutinen

Yrittäjä voi saada nyt 500 euroa ansiotuloa työttömyyskorvauksen rinnalla 300 euron sijaan – muutos voimassa jo kesäkuussa

Myös kokoaikatyöhön maksettavan liikkuvuusavustuksen työmatkaedellytystä lyhennetään väliaikaisesti, mikä toivotaan helpottavan työvoimapulasta kärsiviä työntantajia.

Työttömyysetuuden sovittelun suojaosaa korotetaan väliaikaisesti nykyisestä 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa, tai 279 eurosta 465 euroon neljän kalenteriviikon aikana.

Työttömyysturvan suojaosa on rahasumma, jonka työtön voi ansaita ilman että se vaikuttaa työttömyysetuuden suuruuteen.

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo tiedotteessaan, että muutoksella tuetaan taloudellisesti työllistymistä osa-aikatyöhön ja lyhytkestoiseen työhön maa- ja puutarhatilojen kausityössä sekä muussa työssä. Suojaosan korottaminen koskee myös yritystoiminnan ansion sovittelua ja jo nyt työttömyysetuuden sovittelun piirissä olevia työttömyysturvan saajia.

– Käytännössä yritystoiminnasta saatava tulo vaikuttaa työttömyysetuuden määrään vasta 500 euron ylittävältä osin, jolloin jokainen euro vähentää työttömyysetuutta 50 sentin verran, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioista vastaavaa päällikkö Harri Hellstén sanoo.

Työttömyysturvan suojaosan korotusta sovelletaan maksettaessa työttömyysetuutta hakujaksolta, joka alkaa 1.6.2020 tai sen jälkeen.

Tukea työvoimapulaan

Samalla lakimuutoksia tulee myös kokoaikatyöhön maksettavaan liikkuvuusavustukseen.

Kokoaikatyöhön maksettavan liikkuvuusavustuksen työmatkaedellytystä lyhennetään väliaikaisesti.

Liikkuvuusavustusta voidaan väliaikaisesti maksaa kokoaikatyöhön, jos henkilön päivittäisen työhön liittyvän matkan kesto työsuhteen alkaessa ylittää kaksi tuntia nykyisen kolmen tunnin sijaan. Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa myös, jos henkilö muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia.

Muutoksella tuetaan alueellista liikkuvuutta kokoaikatyöhön työllistyttäessä. Muutos koskee paitsi maa- ja puutarhatiloilla tehtävää kausityötä, myös muuta kokoaikatyötä.

– Tavoitteena on kannustaa ihmisiä liikkumaan aktiivisemmin työn perässä. Tämä auttaa myös työvoimapulasta kärsiviä työnantajia, Hellstén sanoo.

Lakimuutokset ovat voimassa 12.6. – 31.10.2020.

Toimitus

Toimitus (at) yrittajat.fi