12.5.2021 klo 13:54
Uutinen

Yrittäjän työttömyysturvalle lisäaikaa syyskuun loppuun – ”Jatkaminen erittäin perusteltua”

Yrittäjien työmarkkinatukea jatketaan syyskuun loppuun. Suomen Yrittäjät pitää tukea erittäin tärkeänä toimeentulon turvana.

Yrittäjille tarkoitettua väliaikaista työmarkkinatukea (724€/kk) jatketaan. Hallitus antoi tänään keskiviikkona eduskunnalle esityksen, jolla yrittäjien työmarkkinatuki jatkuisi kuluvan vuoden 30. syyskuuta asti. Tavoitteena on turvata yrittäjien toimeentuloa koronaepidemian aiheuttamassa epävarmassa tilanteessa.

Olemme aikaisemmin kertoneet, että työmarkkinatuki on ollut yrittäjän kannalta tärkeä tuki, kun toimeentulo on ollut koetuksella. Tämän vahvistaa myös Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén.

– Kyseessä on todella tärkeä toimeentulon turva isolle joukolle yrittäjiä. Työmarkkinatuen jatkaminen on erittäin perusteltua. Syksyllä tulee arvioida tarve tuelle lokakuusta eteenpäin.

– On kuitenkin myös hyvä muistaa, että työttömyysturva on ensisijaisesti tarkoitettu turvaamaan työttömän toimeentulo. Siksi tukea on perusteltua jatkaa määräaikaisesti ja koronatilanteen mukaan, Hellstén sanoo.

”Yksi keskeisistä välineistä yrittäjien tukemisessa”

Väliaikainen laajennus yrittäjien työttömyysetuuteen tuli voimaan viime vuoden huhtikuussa. Yrittäjille on voitu maksaa työmarkkinatukea tilanteessa, jossa työmäärä tai yrityksestä saatava tulo on vähentynyt pandemian takia. Työmarkkinatuki koskee kaikkia yrittäjiä riippumatta siitä, harjoitetaanko yritystoimintaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana tai yhtiömuodossa. Tukea voidaan myöntää kaikkien toimialojen yrittäjille.

Työmarkkinatuen saaminen ei edellytä yritystoiminnan lopettamista. Jos yrittäjä lopettaa koko yritystoiminnan, työttömyysetuutta voidaan maksaa työttömyysturvalain toistaiseksi voimassa olevien säännösten perusteella.

– Koronaepidemia osoittaa rauhoittumisen merkkejä, mutta vie vielä aikaa ennen kuin kysyntä elpyy ja yritystoiminta palautuu kaikilla toimialueilla. Pidämme siksi tarpeellisena jatkaa yrittäjien työmarkkinatukea, joka on ollut yksi keskeisistä välineistä yrittäjien tukemisessa koronakriisin aikana, työministeri Tuula Haatainen sanoo ministeriön tiedotteessa.

Yrittäjien työmarkkinatuen saajia on ollut Kelan tietojen mukaan alkuvuonna 2021 keskimäärin noin 22 500 henkilöä kuukaudessa. Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan jatko koskisi noin 22 000 yrittäjää kuukaudessa, jos pandemia- ja työllisyystilanteessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia.

Hallituksen esitys yrittäjien työmarkkinatuen jatkosta liittyy valtion vuoden 2021 kolmanteen lisätalousarvioesitykseen. Työttömyysturvamenot lisääntyisivät arviolta noin 48 miljoonaa euroa, jos väliaikaista lakimuutosta jatketaan syyskuun loppuun asti.

Näin voit hakea tukea

Tuen hakemiseksi yrittäjän on ilmoittauduttava työnhakijaksi TE-toimistoon ja antaa selvitys päätoimisen työskentelyn päättymisestä tai tulon vähentymisestä koronavirusepidemian takia. TE-toimisto antaa yrittäjän oikeudesta työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle. Yrittäjä hakee työmarkkinatukea Kelasta.

Katso lisää hakuohjeita täältä.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi