24.4.2020 klo 14:38
Uutinen

Yritysten hinku lainojen lyhennysvapaisiin tasoittui: ”Tilanne on ristiriitainen”

Lyhennysvapaiden kysyntä on hiipunut. Nordeassa käsittelyruuhka on samalla helpottunut.

Finanssiala kertoi torstaina, että Suomessa toimiville pankeille on tullut kotitalouksilta ja yrityksiltä lainojen lyhennysvapaahakemuksia yhteensä noin 165 000 kappaletta maaliskuun puolivälin jälkeen. Lähes kaikki käsitellyt lyhennysvapaahakemukset on hyväksytty.

Yrityksiltä hekemuksia on tullut reilut 23 000 kappaletta.

– Yritykset ovat hakeneet erityisesti käyttöpääomalainoja, mutta investointeja koskevat lainahakemukset ovat vähentyneet huomattavasti, Finanssiala ry:n johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila kertoo.

Nordean yrityspankin johtaja Aleksi Lehtosen mukaan lyhennysvapaiden kysyntä on viime viikkoina hiipunut.

– Ensimmäisten koronaviikkojen aikana lyhennysvapaiden kysyntä kasvoi jyrkästi, mutta kahden viime viikon aikana määrä on tasaantunut.

Lehtosen mukaan lyhennysvapaiden tilanne on tasaantunut sitä enemmän, mitä pienemmästä yrityksestä on kyse. Keskisuuret yritykset eivät olleet kovin aktiivisia koronakriisin alkuvaiheessa, mutta myöhemmin kysyntä on kasvanut sielläkin.

– Lyhennysvapaita pyytäneiden asiakkaiden lukumäärä on selvästi alle 10 prosenttia Nordean yritysasiakkaiden kokonaismäärästä. Valtaosa asiakkaistamme ei ole kokenut tarpeelliseksi hakea lyhennysvapaita. Siinä mielessä tilanne on hieman ristiriitainen median antamaan kuvaan verrattuna. Jatkossa kriittistä on se, miten esimerkiksi teollisuusyritykset saavat uusia tilauksia.

Viime päivinä lyhennysvapaita on kysytty Lehtosen mukaan varsin vähän.

– Uskon, että ensimmäinen aalto on tässä mielessä nyt nähty.

Asiakaspalvelun ruuhka helpottaa

Nordeassa on tällä hetkellä käsitelty noin 95 prosenttia kaikista lyhennysvapaapyynnöistä. Hyväksymisprosentti on Lehtosen mukaan korkea.

– Tällä hetkellä käsittelyviive on yksittäisiä päiviä. Olemme tehneet käsittelyä myös viikonloppuisin ja hankkineet lisää työvoimaa.

Lyhennysvapaapyynnöistä iso osa tulee pankin verkkopalvelun kautta. Keskusteluja käydään puhelimitse tai verkkotapaamisina. Fyysisiä tapaamisia on nyt vähän.

– Pienyritysten puhelinpalveluun tulee päivittäin 1000–1200 yhteydenottoa. Keskimääräiset jonot ovat olleet tällä viikolla muutaman minuutin, Lehtonen jatkaa.

”Kiinnostus lainoja kohtaan lisääntynyt”

Vaikka lainat eivät kaikkien yrittäjien mielestä ole ratkaisu akuuttiin koronakriisiin, niiden kysyntä on kasvussa.

– Yritysten kiinnostus lainoja kohtaan on lisääntynyt. Tässä tilanteessa yritykset etsivät eri tapoja vahvistaa kassavirtaa. Tarkemmin en voi asiaa tässä vaiheessa kommentoida ennen tulosjulkistustamme.

Lehtosen mukaan Nordean lainan myöntämisen kriteerit eivät ole merkittävästi muuttuneet koronakriisin aikana.

– Luoton myöntämisen asetelmat ovat pitkälti samanlaiset kuin ennen kriisiä. Muutos kriteereissä on ollut korkeintaan keventävään suuntaan esimerkiksi lyhennysvapaiden kohdalla. Jos yrityksen talous on ollut suhteellisen hyvä ennen kriisiä, ymmärrys pankin puolelta on toki parempi kuin jos yrityksellä on ollut vaikeuksia jo aikaisemminkin.

Pankit ovat tarjonneet yrityksille luottoa, johon Finnvera on myöntänyt tähän asti enimmillään 80 prosentin takauksen. Takaus on helpottanut lainansaantia pankista, kun takausosuudelle ei tarvita muita vakuuksia. Tuoreet tiedot kertovat, että Finnvera valmistelee 90 prosentin takausten käyttöä niissä pk-yritysten tilanteissa, joissa yrityksen rahoituksen järjestyminen sitä ehdottomasti edellyttää.

Finanssialan mukaan Finnveran takaamien lainojen kysyntä on toistaiseksi jäänyt odotettua vähäisemmäksi. Lehtosen mukaan Nordeassa takauksia on kuitenkin käytetty viime aikoina normaalia enemmän.

– Yhteistyö Finnveran kanssa on ollut toimiva. Prosessi toimii todella hyvin.

Lehtonen neuvoo pienyrityksiä olemaan hereillä ja suunnitella tarkasti oma selviytymisstrategia yhteiskunnan suorien tukien, pankin lyhennysvapaiden ja oman rahatilanteen yhdistelmänä.

– Omaan pankkiin kannattaa olla yhteydessä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Eri vaihtoehtojen kirjo on laajempi kun ollaan etulinjassa liikkeellä verrattuna tilanteeseen, jossa yrityksen talous on kriisiytynyt.

Pankin mahdollisiin kasvaneisiin luottotappioihin Nordea ottaa kantaa ensi viikolla julkaistavassa lehdistötiedotteessa.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi