Koirahoitola on lomasesonkina aina täynnä – Paikat varataan joskus jo puoli vuotta etukäteen
Maaseudun rauhassa sijaitseva vanha mummola muuntui koirien lomakodiksi.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
YRITTÄJÄN PÄIVÄ 5.9. Jaa Yrittäjän päivän kuvia somessa ja juhlista omaa yrittäjyyden polkuasi ylpeästi. Yrittäjän päivän materiaalit >>
Maaseudun rauhassa sijaitseva vanha mummola muuntui koirien lomakodiksi.
– Mulle kuuluu todella hyvää. Hyppy uudestaan yrittäjäksi tämän vuoden tammikuussa on ollut oikea valinta, kertoo digitaalisen liiketoiminnan valmentaja ja…
47 prosenttia pk-yrityksistä kannattaa kesälomakauden siirtämistä siten, että elokuu olisi varsinainen lomakuukausi, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Tervetuloa tapaamaan alueen matkailutoimijoita ja vaihtamaan ajatuksia rennosti aamukahvin äärellä. Tällä kertaa kokoonnutaan Militariamuseo Karhumäkeen. Kuullaan museon toiminnasta ja pysähdytään…
Työmatkustaminen on monelle yrittäjälle arkea. Mitä enemmän matkavuorokausia kertyy, sitä suurempi merkitys majoitusvalinnoilla on yrityksen kannattavuuteen. Silti valinnat tehdään usein…
Rovaniemen Yrittäjien hallitus tapasi 7.4. kaupunginhallituksen ja keskusteli elinvoimalupauksesta, joka on osa valmisteilla olevaa kasvuohjelmaa. Keskustelu oli aktiivista ja monipuolista,…
Tule kuulemaan, miten tiedettä ja tutkittua tietoa voidaan hyödyntää matkailussa – ja miten ne voidaan tuoda osaksi tuotteita, palveluita ja…
Yrityksen nimi: The Great Escape (Gr8 Escape Oy) Toimiala: Elämyspalvelut Perustamisvuosi: 2016 Paikkakunta: Kajaani & Vuokatti Henkilöstömäärä: 4 Opiskelijaprojektina alkanut idea pakohuoneesta käynnisti yrittäjä Olli Kähkösen jo kymmenen vuotta kestäneen yrittäjäpolun ja kasvumatkan. Tänään The Great Escape toimii…
Valtion rahoittama henkilöjunaliikenne siirtyy kilpailutettavaksi vuoden 2030 jälkeen EU-lainsäädännön mukaisesti. Uusi sopimuskausi alkaa 1.1.2031. Kilpailutuksen valmistelu on käynnissä liikenne- ja…
Yrittäjä odottaa, että kansainväliset kriisit lisäävät kotimaan matkailun suosiota tänä vuonna.