Yrittäjän päivän Aamukaffet
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Yrittäjä Elina Salminen on onnistunut siinä, mikä on Suomessa liki mahdotonta: hankkimaan elantonsa runoilemalla.
Puhdas muisto -yrityksen perustaneet Aino Havia ja Ursula Salakari putsaavat nyt jo kolmatta kesää likaantuneita hautakiviä omaisten tilauksesta hautausmailla eri…
Kenkäkauppias Osku Takala on odottanut Suomeen eurooppalaista kenkäkauppakulttuuria, turhaan.
Mikko Mäntylän ja Jimmy Ruokolaisen perustama PinkkiBasket-yritys paikkaa urheiluseurojen jättämää aukkoa: aikuisenakin voi aloittaa joukkuepalloilun matalalla kynnyksellä.
Toivakassa viimeiset 25 vuotta yrittäjinä toimineet Taina Pulkkinen ja Urpo Reinikainen olivat jo pidempään haaveilleen työtaakan keventämisestä ja grilli-kahvilan liiketoiminnan…
Suomen ihanimman kahvilan tittelin voittaneessa Matamin Lumon Kahvikammarissa käy jopa 500 asiakasta päivässä.
Yrittäjät Akseli Torvinen ja Ville Lasanen kehittivät pop up -telttakonseptilla toimivan Lapin ensimmäisen raivohuoneen, jonka voi tilata esimerkiksi firman virkistyspäivään.