1.12.2003 klo 14:09
Lausunto

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta, HE 86/2003

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta

Suomen Yrittäjät esittää otsikossa mainitussa asiassa lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa:

Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että ikääntyneellä etuuden saajalla olisi oikeus saada soviteltua työttömyysetuutta enimmäismaksuajan täyttymisen sitä estämättä. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi sovitellun työttömyysetuuden maksamista koskevaa voimaantulosäännöstä siten, että enimmäismaksuajan täyttymisen estämättä soviteltua työttömyysetuutta voitaisiin myöntää 31.12.2004 saakka.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että sovitellun työttömyysetuuden enimmäisajan laskeminen aloitetaan alusta myös silloin, kun henkilö on työskennellyt yrittäjän työssäoloehdon edellyttämän määrän.

Esityksessä työttömyysturvalakia ehdotetaan muutettavaksi lisäksi myös siten, että rakennus- ja metsätyöalalla työn estyessä pakkasen vuoksi henkilölle voitaisiin maksaa täyttä työttömyysetuutta nykyisen sovitellun työttömyysetuuden sijaan.

Suomen Yrittäjät katsoo, että esitys on sinällään kannatettava, eikä sen sisältöön ole huomauttamista. Suomen Yrittäjät haluaa kuitenkin kiinnittää sosiaali- ja terveysvaliokunnan huomiota seuraaviin asiaan liittyviin seikkoihin:

– Työttömyysturvajärjestelmän osittaisissakin uudistuksissa on syytä kiinnittää erityistä huomiota työttömyysturvajärjestelmän sisältämiin taloudellisiin kannustimiin työllistyä avoimille työmarkkinoille joko palkansaajana tai yrittäjänä. Soviteltu työttömyysetuus lisää satunnaisen tai osa-aikaisen työn kannattavuutta suhteessa kokonaan työttömän työttömyysetuuteen. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäismaksuajan poistaminen niiltä henkilöiltä, jotka ovat täyttäneet työttömyysturvalain mukaisen lisäpäiviin oikeuttavan iän, kannustaa näitä henkilöitä työllistymään osa-aikaisiin tai satunnaisiin töihin lisäpäiväoikeudesta riippumatta.

– Vastaavin perustein Suomen Yrittäjät katsoo, että nykyisessä työllisyystilanteessa sovitellun etuuden maksamisjaksoa voidaan voimaantulosäännöksen muuttamisella pidentää esityksessä mainituin tavoin. Osa-aikatyön tekemistä voidaan tukea tilanteessa, jossa kokoaikatyötä ei ole tarjolla, sen sijaan että osa-aikatyön sijaan jäätäisiin kokonaan työttömäksi. Sovitellun työttömyysetuuden maksamisen vaikutuksia kokoaikatyöhön hakeutumiselle on kuitenkin seurattava, jottei sovitellusta työttömyysetuudesta muodostuisi kynnystä kokoaikatyöhön hakeutumiselle.

– Esityksen mukaan sovitellun työttömyysetuuden enimmäismaksuaika voitaisiin nollata myös täyttämällä yrittäjän työssäoloehto. Suomen Yrittäjät näkee myönteisenä tällaisen yrittäjän työttömyysturvan kehittämisen. Suomen Yrittäjät haluaa kuitenkin muistuttaa sosiaali- ja terveysvaliokuntaa siitä, että yrittäjän työssäoloehto on huomattavan pitkä palkansaajan työssäoloehtoon verrattuna. Palkansaa-jan työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on 28 edellisen kuukauden aikana ollut 43 kalenteriviikkoa työttömyysturvalain mukaisessa työssä. Yrittäjän työssäoloehto sen sijaan täyttyy, kun henkilö on lähinnä edellisten 48 kuukauden aikana työskennellyt yhteensä 24 kuukautta yrittäjänä siten, että yritystoiminta on ollut laajuudeltaan olennaista.

Lisäksi Suomen Yrittäjät haluaa kiinnittää valiokunnan huomiota siihen, että työttö-myysturvalain säätämisen yhteydessä työttömyyseläkkeen lakkaaminen korvattiin palkansaajille oikeudella työttömyyspäivärahan lisäpäiviin. Yrittäjille tällaista lisäpäiväoikeutta ei muutoksen yhteydessä turvattu. Näin ollen yrittäjille ei tullut vastaavaa työttömyyseläkettä korvaavaa ansioturvaa ikävuosien 59 ? 62 välille. Työttömyysturvalain säätämisen yhteydessä eduskunta hyväksyi lausuman, jossa edellytettiin hallitukselta toimenpiteitä yrittäjien työttömyysturvan pikaiseksi parantamiseksi. Samassa yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus selvittää edellytykset laajentaa työttömyysturvan lisäpäiviin ja korotettuun ansio-osaan oikeutettujen piiriä siten, että myös yrittäjät ja eräät muut henkilöryhmät tulisivat niihin oikeutetuiksi.

Merja Berglund
Työmarkkina-asiamies
Suomen Yrittäjät