1.12.2003 klo 14:14
Lausunto

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 §:n muuttamisesta (HE 70/2003)

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Suomen Yrittäjät esittää otsikossa mainitussa asiassa lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa:

Esityksessä ehdotetaan aikuiskoulutustuesta annettua lakia muutettavaksi siten, että aikuiskoulutustuen perusosaa korotettaisiin 440 eurosta 500 euroon kuukaudessa. Suomen Yrittäjät katsoo esityksen olevan sinällään kannatettava, eikä sen sisältöön ole huomautettavaa.

Suomen Yrittäjät haluaa kuitenkin kiinnittää valiokunnan huomiota siihen, että aikuiskoulutustuen myöntämisessä on ollut yrittäjien osalta ongelmia, joista johtuen tuen käyttö on ollut vähäistä. Nämä ongelmat liittyvät lähinnä tulojen vähenemisen tarkastelutapaan. Aikuiskoulutustuen myöntäminen edellyttää yrittäjän antavan jälkikäteen selvityksen tulojen alentumisesta. Huomioon otetaan yritystoiminnasta saadut ansiotulot, ja vertailu tehdään viimeksi suoritetussa verotuksessa vahvistettuihin ansiotuloihin. Menettely on varsin monimutkainen, ja on aiheuttanut sen, että yrittäjät ovat käyttäneet oikeuttaan aikuiskoulutustukeen melko vähän.

Suomen Yrittäjät katsoo, että aikuiskoulutustuen tulee olla myös yrittäjille tosiasiassa käytettävissä oleva koulutusajan tukimuoto, jonka saamisen edellytykset eivät muodosta rakenteellista estettä etuuden käyttämiselle. Näkemyksemme mukaan aikuiskoulutustuen myöntämisen edellytyksissä tulojen jälkikäteisestä tarkastelusta tulee luopua, ja myöntämisedellytykset tulee sitoa koulutukseen osallistumiseen ja koulutuksessa edistymiseen.

Merja Berglund
Työmarkkina-asiamies
Suomen Yrittäjät