25.11.2005 klo 10:55
Lausunto

Kuuleminen hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina 2003-2005 annetun lain muuttamisesta

Hallintovaliokunta

Muutoksen tausta

Esityksessä ehdotetaan jatkettavaksi työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina 2003 – 2005 annetun lain voimassaoloa vuoteen 2009. Lisäksi lain soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavaksi siten, että maksuvapautuksen piiriin tulisivat kunnat ja näissä kunnissa sijaitsevat kuntayhtymät sekä evankelisluterilainen kirkko, sen seurakunta ja seurakuntayhtymä sekä ortodoksinen kirkkokunta ja sen seurakunta.

Sosiaaliturvamaksuvapautusta sovellettaisiin nykyisen lain mukaisesti Enontekiön, Inarin, Kemijärven, Kittilän, Kolarin, Muonion, Pelkosenniemen, Pellon, Posion, Sallan, Savukosken, Sodankylän, Utsjoen ja Ylitornion kunnissa sekä ns. A-saaristokunnissa eli Hailuodon, Houtskarin, Iniön, Korppoon, Nauvon ja Velkuan kunnissa.

Sosiaaliturvamaksun vapautuksen johdosta sosiaaliturvamaksuja menetettäisiin 6,5 miljoonaa euroa vuodessa, josta kansaneläkerahaston maksuvajaus olisi 3 miljoonaa euroa ja sairausvakuutusrahaston 3,5 miljoonaa euroa. Sosiaaliturvamaksujen vapautuksen enimmäismäärä olisi 30 000 euroa työnantajaa kohden kultakin palkanmaksuvuodelta maksettavasta sosiaaliturvamaksusta.

Laki on tarkoitus olla voimassa määräaikaisena vuoden 2006 alusta vuoden 2009 loppuun asti. Ensimmäisen kerran lakia sovellettaisiin tammikuussa 2006 maksettujen palkkojen perusteella määräytyvään helmikuussa 2006 suoritettavaan sosiaaliturvamaksuun. Viimeisen kerran vapautuksen sosiaaliturvamaksusta saisi tammikuussa 2010 joulukuussa 2009 maksettavien palkkojen perusteella.

Lausunto

Suomen Yrittäjillä ei ole varsinaista huomautettavaa hallituksen esityksestä jatkaa sosiaaliturvamaksusta vapauttamista edellä mainituissa kunnissa. Suomen Yrittäjät haluaa kiinnittää kuitenkin huomiota seuraaviin seikkoihin.

Sosiaali- ja terveysministeriön sekä sisäministeriön tilaaman selvityksen mukaan ei voida osoittaa, että alueellisella sosiaaliturvamaksuvapautuksella olisi ollut tilastollisesti merkittävää vaikutusta kokeilualueen työllisyyteen. Kokeilun jatkaminen vaikuttaa kuitenkin perustellulta, sillä selvityksessä ei voitu osoittaa kokeilu- ja vertailualueen yritysten välisiä eroja liikevaihdon kehityksessä. Vuonna 2004 Lapin sekä palvelu- että rakennusyritysten liikevaihto kasvoi oleellisesti hitaammin kuin kainuulaisten yritysten vastaavilla toimialoilla ja näin ollen on mahdollista, että näiden työllisyyden kannalta hyvin tärkeiden sektorien edellytykset rekrytoida heikentyivät kyseisenä vuonna tilapäisesti. Tämän lisäksi kokeilun melko lyhyt kesto ja tilapäisyys saattoivat heikentää sen työllisyysvaikutuksia.

Suomen Yrittäjät kokee kuitenkin, että lain soveltamisalan laajentaminen muihin kuin yrityksiin ja valtion liikelaitoksiin ei ole perusteltua, sillä työvoimapolitiikan tavoitteena tulisi olla luoda työpaikkoja nimenomaan avoimelle sektorille. Hallitus perustelee esitystään soveltamisalan laajentamisesta mm. sillä, että se vähentäisi tarvetta kuntiin kohdistuvilta muilta tukitoimilta. Mikäli näin on, tulisi muita kuntiin kohdistuvia tukia leikata sosiaaliturvamaksuvapautuksesta syntyviä säästöjä vastaavalla määrällä.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Jarkko Soikkeli
pääekonomisti