27.9.2006 klo 13:54
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain muuttamisesta

Valtiovarainvaliokunta

Muutoksen tausta

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annettua lakia. Pienet ja keskisuuret yritykset voisivat tehdä verotuksessa korotetut poistot myös vuosina 2007-2008 tekemiensä käyttöomaisuusinvestointien hankintamenoista. Käyttöomaisuuden hankintamenosta tehtävän poiston enimmäismäärä kolmena ensimmäisenä verovuonna olisi säännönmukainen poisto korotettuna 50 prosentilla. Huojennuksen soveltamisala pysyisi pääosin ennallaan.

Lausunto

Suomen Yrittäjillä ei ole huomautettavaa esitettyyn muutokseen, jonka nojalla korotettujen poistojen tekeminen olisi mahdollista myös vuosina 2007-2008 toteutetun käyttöomaisuusinvestoinnin osalta. Alueellisesti veronhuojennus tulisi rajautumaan olennaisilta osiltaan samaan väestönosuuteen kuin nykyisinkin.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Leena Romppainen
varatuomari, veroasiantuntija