25.10.2005 klo 08:46
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 94/2005 vp) laiksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Eduskunta
Työ- ja tasa-arvovaliokunta

Yleistä

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on pyytänyt Suomen Yrittäjät ry:n lausuntoa otsikkoasiassa. Suomen Yrittäjät lausuu asiasta kunnioittavasti seuraavaa:

Suomen Yrittäjät pitää sinänsä kannatettavana, että työsuojelua koskevat säännökset saatetaan ajan tasalle ottaen huomioon hyvin toiminut nykyinen sääntely ja soveltamiskäytäntö. Äärimmäisen tärkeää on kuitenkin varmistaa se, ettei lainsäädännöllä luoda tarpeettomia oikeuksia ja velvollisuuksia ja lisätä siten erityisesti pienyrittäjille ja palvelualoille syntyviä työvoimakustannuksia. Lainsäädännöllä voidaan näin vaikuttaa suoraan työllistämisen edellytyksiin joko niitä vaikeuttaen tai tukien.

Työsuojelua koskevien säännösten valvonnassa tulee jatkossakin keskittyä ensisijaisesti ohjaavaan, neuvovaan ja suosituksia antavaan menettelytapaan. Pakkokeinojen käytön tulee yleisesti hyväksytyn suhteellisuusperiaatteen nojalla olla viimesijaista.

Merkittävä muutos työsuojeluvaltuutetun ajankäytön sääntelyssä

Työsuojelun yhteistoiminnasta säädetään lain II osassa. Monilta osin sääntely vastaa joustavuudeltaan nykyistä sääntelyä, ja säännöksissä on jätetty mahdollisuus sopia yhteistoiminnasta työpaikkatasolla ottaen huomioon kunkin työpaikan yksilölliset olosuhteet ja tarpeet.

Tähän nähden käsittämättömänä voidaan pitää lain säännöstä (34 § 2 mom.), jossa määritellään pakottavasti työsuojeluvaltuutetun ajankäytön vähimmäismäärä työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamiseen. Ainoastaan työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on oikeus sopia toisin.

Lainkohdan mukaan työnantajan on työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään 10 työntekijää, vapautettava työsuojeluvaltuutettu säännöllisistä työtehtävistään työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten vähintään neljäksi tunniksi kunkin neljän perättäisen kalenteriviikon pituisen ajanjakson aikana, jollei tuotannolle tai työnantajan toiminnalle vapautuksesta aiheutuva haitta ole tilapäisesti vapautuksen esteenä.

Säännös on uusi ja se perustuu lähinnä teollisuuden aloja koskevaan keskusjärjestöjen ja liittojen väliseen sopimuskäytäntöön työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä. Huomattava on, ettei kaupan alan ja useimpien palvelualojen työehtosopimuksissa ole vastaavia määräyksiä. Nyt uudella säännöksellä luodaan perusteettomasti lisää työvoimakustannuksia näille aloille ja vaikeutetaan siten työllistämistä. Lisäksi sääntely ulottuu koskemaan niitä yli kymmenen hengen yrityksiä, jotka eivät ole yleissitovien työehtosopimusten piirissä (esim. tili- ja mainostoimistot). Tältä osin esitys ei ota huomioon lainkaan käytännön tarpeita vaan johtaa pahimmillaan työnantajan velvollisuuteen maksaa palkkaa ajalta, joka käytetään muuhun kuin työn tekemiseen ilman todellisia työsuojelutarpeita.

Suomen Yrittäjät katsoo, että mainittu 34 §:n 2 momentti tulee poistaa ja pitää sääntely joustavana, jolloin työpaikoilla voidaan ottaa huomioon työsuojelun todelliset tarpeet ja työpaikan yksilölliset olosuhteet. Selvää on, että työsuojelutarpeet vaihtelevat toimialoittain. Aloilla, joilla työsuojelun tarve on tavanomaista korkeampi, voitaisiin työmarkkinakeskusjärjestöjen työsuojelua koskevissa sopimusehdoissa painottaa toimialakohtaisuutta erityisesti työsuojeluvaltuutetun ajankäytön osalta. Näin ollen lain 34 §:n 1 momentti on sääntelyn suhteellisuuden kannalta riittävä eikä 2 momenttia tarvita. Mikäli 2 momentti kuitenkin perusteettomasti otetaan lakiin, tulee laissa ehdottomasti mahdollistaa työpaikkatasoinen sopiminen säännöksestä poikkeavasti.

Säädösten valmistelu

Nyt esitettyjä säädöksiä valmisteltaessa Suomen Yrittäjät ry ei saanut osallistua tasavertaisena osapuolena kolmikantaiseen lain valmisteluun. Kuitenkin ehdotetut säännökset koskevat laajalti kaikkia yrityksiä, joista 40 % eli 88 000 yritystä on Suomen Yrittäjät ry:n jäseniä. Suomen Yrittäjät toteaa, että säädösten valmistelun tulee olla mahdollisimman laaja-alaista ja keskeisten sääntelyn kohteena olevien tahojen tulee olla edustettuina säädöksiä valmistelevissa elimissä.

SUOMEN YRITTÄJÄT RY

Janne Makkula
lainopillinen asiamies