27.9.2006 klo 13:18
Lausunto

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi verohallintolain 1 ja 13 §:n muuttamiseksi

Valtiovarainministeriö

Lausunto

Suomen Yrittäjät kannattaa verohallinnon kehittämistä myös hallinnollisilla toimilla siten, että verotuksen toimitetaan mahdollisimman hyvällä asiantuntemuksella ja puolueettomasti. Verotusmenettelylain uudistamisen jälkeen tällä seikalla on erityisen suuri merkitys, jotta verovelvollisen oikeusturva toteutuu ja riittävä oikeusvarmuus verotuspäätöksille saadaan. Töiden järjestelyllä verohallinnon sisällä on mahdollisuudet kohdentaa erityisesti nykyisen yritysverotuksen toimittamiseen mahdollisimman hyvä asiantuntemus. Verohallinnon tavoitteena on koota yhteisöasiakkaiden verotus erityisiin yritysverotoimistoihin ja henkilö- ja yrittäjäasiakkaiden verotus maakuntapohjaisiin henkilöverotoimistoihin.. Verohallinnon kehittämiselle asetetut tuottavuus- ja tehokkuustavoitteet ovat tärkeä osa hallinnon yleistä kehittämistä. Mikäli nyt käsiteltävänä oleva verohallintolain uudistaminen johtaa verotuksen toimittamisen tehostamisen ohella tavoiteltuihin säästöihin, voidaan tavoitteita pitää hyvinä ja kannatettavina.

Tavoitteen toteuttamiseksi esitetään verohallintolain säännösten muuttamista siten, että verohallinnossa voidaan työn jakamiseen liittyvät päätökset tehdä entistä joustavammin. Tietyn verovelvollisryhmän tai verolajin verotustehtävän valtakunnallisen keskittämisen voidaan katsoa parantavan verovelvollisten oikeusturvaa. Tarkoituksena on keskittää verotusta tietyn, erityistä asiantuntemusta edellyttävän ryhmän verotuksen keskittämistä. Siirrot eivät voisi koskea vain yksittäistä verovelvollista, vaan tiettyä, kollektiivisesti määriteltävissä olevaa verovelvollisten ryhmää. Ehdotus on kannatettava. Muutettavaksi esitettyä 13 §:n 2 momentin 5 kohdan sanamuoto kuitenkin antaa mahdollisuuden myös yksittäisen verovelvollisen verotuksen siirtämispäätöksen tekemisen. Jos siirto on tehtävä verotuksen puolueettomuuden turvaamiseksi, se voidaan tehdä nykyisin voimassa olevan sanamuodon mukaankin, jolloin laajennusta ei tarvita. Esitetty sanamuoto antaisi mahdollisuuden yksittäisen verovelvollisen verotuksen siirtoon tilanteessa, jossa voidaan edellyttää eritystä asiantuntemusta, mitä ei voida pitää hyväksyttävänä. Jos tavoitteena on tietyssä verotoimistossa käsiteltävän yhden ainoan erityisasiantuntemusta vaativan verovelvollisen verotuksen siirtäminen yksikköön, jolle tämä tietty erityisasiantuntemus on keskitetty, tulee tämä todeta selkeämmin säännöksessä.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Leena Romppainen
varatuomari, veroasiantuntija