5.7.2006 klo 15:00
Lausunto

Lausunto luonnoksesta tilintarkastuslain kokonaisuudistukseksi

Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lausuntonaan luonnoksesta uudeksi tilintarkastuslaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi Suomen Yrittäjät ry toteaa kunnioittavasti seuraavaa:

Pidämme perusteltuna, että uudistus toteutetaan luonnoksessa esitetyllä tavalla kirjoittamalla koko laki uudelleen huomioon ottaen lakiin tulevien muutosten suuri lukumäärä. Kokonaisuutena arvioiden luonnos uudeksi tilintarkastuslaiksi on hyvin laadittu.

Laissa ehdotetaan luovuttavaksi maallikkotilintarkastuksesta, mikä tarkoittaa, että varsinaista tilintarkastustehtävää ei voisi vastaisuudessa suorittaa muu kuin hyväksytty tilintarkastaja. Osassa yrityksiä tilintarkastajana ja samalla yrittäjälle tärkeänä asiantuntija-apuna on tällä hetkellä muu taloushallintoa hyvin tunteva henkilö kuin HTM- tai KHT-tilintarkastaja. Lainuudistus ei sinänsä estä tällaisten asiantuntijoiden käyttämistä yrityksissä vastaisuudessakin, mutta ei enää tilintarkastajan asemassa. Suomen Yrittäjät hyväksyy maallikkotilintarkastuksesta luopumisen.

Hyväksytyn tilintarkastajan valitsemisvelvollisuutta ehdotetaan luonnoksessa laajennettavaksi. Suomen Yrittäjät on mm. antaessaan lausunnon vuoden 2003 tilintarkastuslakityöryhmän raportista pitänyt tärkeänä, että osakeyhtiöt mahdollisimman laajasti käyttäisivät apunaan hyväksyttyjä tilintarkastajia. Lakiluonnoksessa ehdotetaan nyt, että hyväksytty tilintarkastaja olisi valittava, jos sekä päättyneellä että sitä edeltäneellä tilikaudella vähintään kaksi kolmesta edellytyksestä täyttyy: tase yli 100.000 euroa, liikevaihto yli 200.000 euroa, palveluksessa yli kolme henkilöä. Pidämme myönteisenä, että kauppa-ja teollisuusministeriö lähestyy ehdotuksessaan sitä tavoitetta, jota yrittäjäjärjestö on pitänyt tavoiteltavana. Ehdotettu muutos laajentaisi lain tasolla selkeästi hyväksytyn tilintarkastajan käyttöalaa.

Suomen Yrittäjät on valmis hyväksymään luonnoksessa esitetyn ratkaisun. Hyväksytyn tilintarkastajan käyttövelvoite ei tällöin tulisi voimaan vielä heti yrityksen toiminnan alkaessa vaan vasta toiminnan kasvaessa. Tätä voidaan pitää johdonmukaisena osakeyhtiölakiin päätetyn muutoksen kanssa, kun vähimmäisosakepääomavaatimus palautuu 2.500 euron tasolle. Pääomavaatimuksen madaltaminen on varmasti omiaan edesauttamaan sitä, että yrityksen oikeudelliseksi muodoksi entistä useammin valitaan alusta lähtien osakeyhtiö.

Launtopyynnössä on pyydetty erikseen kannanottoa siihen, millä tavoin pienten asunto-osakeyhtiöiden ja yhdistysten osakas/jäsenvalvonta olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa, kun maallikkotilintarkastuksesta luovutaan. Mielestämme olisi tarpeellista ottaa ao. lakeihin säännökset, joilla vastaisuudessa varmistetaan osakas- tai jäsenvalvojan valinta näissä yhteisöissä niin, että valvonnan järjestäminen ei jää pelkästään yhteisön yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen varaan.

Tilintarkastuksen ohella yrityksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että yritykset voivat saada käyttöönsä mahdollisimman osaavaa kirjanpidon ja muun taloushallinnon palvelua. Edellä mainitussa tilintarkastuslakityöryhmän raportissa esitettiinkin, että kauppa- ja teollisuusministeriössä selvitettäisiin, olisiko aihetta ryhtyä toimiin kirjanpitopalveluja ammattimaisesti tarjoavien yritysten osaamistason ja ammattitaidon varmistamiseksi. Mielestämme ehdotus asian selvittämisestä on edelleen perusteltu.

SUOMEN YRITTÄJÄT RY

Jussi Järventaus
toimitusjohtaja

Rauno Vanhanen
johtaja