4.2.2004 klo 13:08
Lausunto

Lausunto nuorten pitkäaikaista kansainvälistä vapaaehtoistyötä koskevasta eurooppalaisesta yleissopimuksesta

Työministeriö

Työministeriö on pyytänyt Suomen Yrittäjät ry:ltä lausuntoa otsikkoaiheessa mainitusta asiasta. Suomen Yrittäjät katsoo, ettei estettä sopimuksen allekirjoittamiselle ole, ja että työministeriön asiassa 20.9.2000 ulkoasiainministeriölle toimittama lausunto ei sinällään edellytä muutoksia.

Suomen Yrittäjät haluaa kuitenkin kiinnittää ministeriön erityistä huomiota siihen, ettei nuorten kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä tule luoda keinoa, jolla järjestöt voisivat saavuttaa taloudellista hyötyä kilpailutilanteessa yksityisiin yrityksiin nähden. Yritysten kanssa samalla sektorilla toimivat järjestöt, jotka palvelutuotannossaan käyttävät vapaaehtoistyövoimaa, saattavat vääristää kilpailua ja muodostaa esteitä normaalille yritystoiminnalle. Erityisesti tämä koskee majoitus-, ravitsemus- ja sosiaalipalveluita tuottavia järjestöjä. Suomen Yrittäjät katsoo, että työnantajavelvoitteiden suhteen yritysten ja järjestöjen tulee olla yhdenvertaisessa asemassa. Vapaaehtoistyövoiman käyttämistä ei tule sallia toiminnassa, jossa markkinoilla on olemassa olevaa yksityisten yritysten palvelutuotantoa tai selkeitä mahdollisuuksia siihen, ja joissa vapaaehtoistyövoiman käyttö saattaa muodostua kilpailun esteeksi.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Jussi Järventaus
toimitusjohtaja

Merja Berglund
työmarkkina-asiamies