1.3.2004 klo 11:04
Lausunto

Lausunto tuoteturvallisuuslainsäädännön muuttamista koskevassa asiassa (HE 127/2003)

Eduskunnan talousvaliokunnalle

Eduskunnan talousvaliokunta on pyytänyt Suomen Yrittäjät ry:ltä lausuntoa ehdotuksesta hallituksen esitykseksi yleistä tuoteturvallisuutta koskevan lainsäädännön muuttamisesta. Ehdotuksella pannaan täytäntöön yleisestä tuoteturvallisuudesta annettu direktiivi. Esityksen mukaisesti nykyinen tuoteturvallisuuslaki korvattaisiin uudella lailla kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta. Suomen Yrittäjät esittää otsikkoasiasta lausuntonaan seuraavaa.

Suomen Yrittäjät hyväksyy lakiehdotuksen sisällön pääsääntöisesti. Direktiivin implementoinnin yhteydessä tulisi kuitenkin korostaa tavoitetta unionin jäsenmaiden lainsäädäntöjen yhteneväisyyteen, minkä johdosta direktiivin täytäntöönpanossa olisi tarkoituksenmukaista pidättyä poikkeamasta direktiivissä esitetystä sisällöstä. Jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen harmonisoinnin pyrkimyksenä on sisämarkkinoiden toiminnan parantaminen.

Suomen Yrittäjät pitää hyvin tärkeänä asiana, että Kauppa- ja teollisuusministeriön loppuvuodesta 2002 saaman lausuntopalautteen johdosta lakiesityksestä on viimeistelyn yhteydessä poistettu kokonaan seuraamusvaihtojen sääntelyyn alunperin ehdotettu muuta hyvitystä koskeva lisäys. Seuraamusvaihtoehtojen luetteloon oli tuossa vaiheessa ehdotettu sisällytettäväksi korjaamisen, vaihdon ja purun lisäksi myös mahdollisuus muuhun hyvitykseen. Koska kyseinen seuraamusvaihtoehtojen laajennus ei sisältynyt direktiiviin, pidettiin kansallisella tasolla valmisteltua ehdotusta valvontaviranomaisen käytössä olevien seuraamusvaihtoehtojen laajentamisesta Suomen Yrittäjien mielestä perusteettomana.

Suomen Yrittäjät haluaa kiinnittää huomiota myös lakiehdotukseen edelleen sisältyvään nimenmuutosesitykseen, jossa tuoteturvallisuuslaki muutettaisiin laiksi kulutustavaroiden ja kuluttajapalveluiden turvallisuudesta. Suomen Yrittäjät toivoo voimassa olevan nimen säilyttämistä selvyyden ja informatiivisuuden johdosta.

SUOMEN YRITTÄJÄT RY

Riikka Tähtivuori
lainopillinen asiamies