18.1.2023 klo 12:15
Lausunto

Luonnos hallituksen esityksestä eduskunnalle maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuutta koskevaksi lainsäädännöksi

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 317/2022

Keskeiset huomiot

Suomen Yrittäjät toteaa, ettei sillä ole esitykseen verolainsäädännön osalta huomautettavaa, mutta kiinnittää huomiota siihen, että esitys ei vaikutusten arvioinnin osalta täytä hyvän lainsäädännön valmistelun vaatimuksia.

Huomautamme, että yritysvaikutuksia ei ole arvioitu monipuolisesti, vaan esityksessä on otettu huomioon ainoastaan positiivisiksi mielletyt ja esitystä tukevat vaikutukset. Olemme kiinnittäneet asiaan huomiota jo luonnosvaiheessa.

On epärealistista olettaa, ettei maksupalvelujen tarjoajat siirtäisi kustannuksiaan kokonaan tai ainakin mahdollisimman suuressa määrin asiakkailleen. Näin ollen on selvää, että maksupalveluyritysten palveluja käyttäville yrityksille aiheutuu muutoksesta taloudellisia kustannuksia, joita on vallitsevassa taloustilanteessa haasteellista siirtää tuotteiden ja palvelujen hintoihin täysimääräisesti.

Suomen Yrittäjät

Petri Malinen
ekonomisti