2.6.2005 klo 11:09
Lausunto

Suomen Yrittäjien lausunto hallituksen esityksestä koulutusrahastosta annetun lain muuttamiseksi

Eduskunta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Hallitus esittää ammattitutkintostipendiin muutoksia niin, että stipendin myöntämisen edellytyksiä muutetaan poistamalla 30 vuoden alaikäraja ja nostamalla yläikärajaa 64 ikävuoteen. Lisäksi stipendin määrää korotetaan 238 eurosta 330 euroon ja hakuaikaa pidennetään vuoteen. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2005.

Suomen Yrittäjät pitää hyvänä ammattitutkintostipendin saamisehtojen väljentämistä. Ammattitutkintostipendin tarkoitus on nimensä mukaisesti kannustaa työväestöä oman osaamisensa kehittämiseen näyttötutkintojen avulla. Se ei ole osa sosiaaliturvaa.

Ammattitutkintostipendi rahoitetaan työttömyysvakuutusmaksuista sekä valtion työntekijöiden osalta valtion varoista. Yrittäjät eivät voi yritystoiminnan perusteella saada ammattitutkintostipendiä ellei heillä ole taustallaan vähintään viiden vuoden työ- tai virkasuhdetta. Vuosittain näyttötutkintoja ammattitutkinnon suorittaa joitain tuhansia yrittäjiä. Esimerkiksi yrittäjän oppisopimuksen kautta tutkinnon suoritti vuonna 2004 noin 1900 yrittäjää. Näille yrittäjille ammattitutkinnolla on merkittävä rooli oman osaamisen ja samalla yritystoiminnan kehittämisessä.

Suomen Yrittäjät esittää, että myös yrittäjille mahdollistetaan ammattitutkintostipendin saaminen yritystoiminnan perusteella. Näin stipendin kannustava luonne ulotetaan myös yrittäjiin. Stipendi rahoitettaisiin valtion varoista.

Kustannusvaikutuksiltaan muutos on pieni. Ammattitutkintostipendiä on hakenut reilusti alle puolet stipendiin oikeutetuista. Mikäli stipendiä hakisi alle puolet niistä yrittäjistä, joilla ei ole taustallaan yli viiden vuoden työ- tai virkasuhdetta, maksettaisiin stipendi joillekin sadoille yrittäjille.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Martti Pallari
johtaja

Veli-Matti Lamppu
koulutusasiamies