Yrittäjän sosiaaliturvan kehittämistarpeet

Yrittäjyyden politiikkaohjelma
Naisyrittäjyyden edistämistä käsittelevä työryhmä

Suomen Yrittäjät esittää otsikossa mainitussa asiassa lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa:

Yleistä:

– Yrittäjyyden politiikkaohjelman mukaan yrittäjien sosiaaliturvaan liittyvät kehittämistarpeet selvitetään perustettavassa työryhmässä siten, että mahdolliset uudistukset voidaan toteuttaa vuoden 2005 alusta lukien. Politiikkaohjelman mukaan mahdollisten muutosten tavoitteena on erityisesti alentaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä.
– Työryhmä on saanut työlleen jatkoaikaa 31.5.2005 asti
– Työryhmän työn perusteella on annettu HE 140/2004, jolla muutetaan tiettyjä yrittäjän työttömyysturvaa koskevia säännöksiä. Näillä muutoksilla korjataan niitä väliinputoamistilanteita, joita syntyy muutoksista yrittäjän ja palkansaajan aseman välillä
– Suomen Yrittäjien näkemyksen mukaan sosiaaliturvan eroja palkansaajan ja yrittäjän välillä on pyrittävä poistamaan kaikissa niissä asioissa, joissa eroavuutta ei voida perustella yritystoiminnan luonteesta ja siihen kuuluvasta yrittämisen riskistä johtuvilla seikoilla. Kun kysymys on esimerkiksi iästä, vanhemmuudesta tai sairastumisesta aiheutuvista riskeistä, tulisi yrittäjän olla yhtä lailla turvatussa asemassa kuin palkansaajankin.

1. Työttömyysturva

1.1. Yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturva

Työttömyysturvalain 4 §:n mukaan henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysturvaan siltä ajalta, jona hän työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään. Päätoimisesti yritystoiminnassa työllistyneen henkilön edellytetään lopettavan tai keskeyttävän yritystoimintansa vähintään 4 kuukaudeksi ennen kuin hän voi saada työttömyysturvaa. Säännöksen tavoitteena on ollut, ettei yritystoiminnan riskiä siirrettäisi sosiaaliturvajärjestelmälle. Lähtökohta on sinällään oikea. Nykyinen sääntely kuitenkin aiheuttaa sen, että yrittäjän perheenjäsen, joka ei välttämättä omista pientäkään osaa yrityksestä, jää työttömyysturvajärjestelmän ulkopuolelle.

Työttömyysturvalaissa ei ole eroteltu yrittäjän perheenjäsentä yrittäjästä, vaan heitä kohdellaan samojen säännösten mukaan. Työttömyysturvalain mukaan yrittäjäksi katsotaan ensinnäkin YEL-vakuutettu. Lisäksi yrittäjäksi katsotaan osaomistaja, jona pidetään henkilöä,
1) joka työskentelee johtavassa asemassa osakeyhtiössä, jossa hänellä itsellään on vähintään 15 prosenttia tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa on vähintään 30 prosenttia osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muutoin vastaava määräämisvalta; tai
2) joka työskentelee osakeyhtiössä, jossa hänellä itsellään tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa on vähintään puolet osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muutoin vastaava määräämisvalta; tai
3) joka edellä 1 tai 2 kohdassa säädetyllä tavalla työskentelee muussa yrityksessä tai yhteisössä, jossa hänellä tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa katsotaan olevan mainituissa kohdissa sanottua vastaava määräämisvalta.

Yritystoiminnan tai oman työn lopettamista tai neljän kuukauden keskeytystä ei työttömyysturvalain mukaan edellytetä, jos henkilön päätoiminen työllistyminen on ollut satunnaista. Henkilön päätoimisen työllistymisen katsotaan olleen satunnaista, jos hän on työttömyysturvalain tarkoittama perheenjäsen, jolla itsellään ei ole ollut määräysvaltaa yrityksessä ja joka on työllistynyt yrityksessä enintään kuuden kuukauden ajan.

Tyypillisessä perheyrityksessä molemmat puolisot työskentelevät säännöllisesti yrityksen palveluksessa ja usein se on myös molempien omistuksessa. Tässä tilanteessa työn väheneminen yrityksessä ei oikeuta toista puolisoa saamaan työttömyysturvaa. Ilman työtä jäänyt perheenjäsen, joka ei löydä uutta ulkopuolista työtä, on lähtökohtaisesti ikuisesti vailla työttömyysturvaa. Lainsäädäntö ei tunne mitään ”puhdistavaa” aikaa, jonka jälkeen perheen yrityksestä työttömäksi jäänyt voisi saada työttömyysturvaa. ”Puhdistautuminen” käy päinsä vain siten, että henkilö löytää vähintään 10 kuukaudeksi uutta työtä. Käytännössä yritystoiminnan taloudellisen kannattavuuden heikentyessä siten, ettei yritys enää pysty työllistämään kaikkia perheenjäseniä, on yrittäjäperheen päätettävä lopettaa koko liiketoimintansa, jotta voisivat saada sosiaaliturvaa toimeentuloaan varten. Jos kyseessä taas on yrittäjäperheen ulkopuolinen palkansaaja, voidaan työntekijä joko lomauttaa tai irtisanoa tuotannollisin ja taloudellisin perustein, jonka jälkeen palkansaaja saa työttömyyspäivärahaa 7 päivän omavastuuajan jälkeen.

Vuoden 2003 työttömyysturvalain säätämisen yhteydessä täsmennettiin yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaa koskevaa säännöstä siten, että myös yrityksen osaomistajan katsotaan aina työllistyvän yrityksessä kunnes yrityksen toiminta on kokonaan lopetettu. Säännöstä on tulkittu lain säätämisen jälkeen siten, että yrittäjän perheenjäsen, joka aiemmin on työllistynyt yrityksessä, ei missään tapauksessa voi saada työttömyysturvaa, ellei hän ole työllistynyt vähintään 10 kuukautta palkansaajana perheen yrityksessä työllistymisen jälkeen. Käytännössä tilanne on johtanut siihen, että yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvan saamisen edellytykset kiristyivät uuden lain myötä entisestään. Asiasta ei keskusteltu lain säätämisen yhteydessä, ja Suomen Yrittäjät pitää epätodennäköisenä, että eduskunnan olisi ollut tarkoitus kiristää yrittäjän perheenjäsenen oikeutta työttömyysturvaan.

Nykyinen sääntely kannustaa lopettamaan yritystoiminnan kokonaan silloinkin, kun yritys edelleen voisi työllistää edes toisen yrittäjäpuolisoista. Nykysääntelyllä on pyritty ehkäisemään niin työttömyysturvan väärinkäytöksiä kuin markkinoiden kilpailuvääristymiä, joten yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaa ratkaistaessa tulee kehittää malli, joka ei kannusta sosiaaliturvan väärinkäyttämiseen. Suomen Yrittäjät on esittänyt mallia, jossa neljän kuukauden keskeytystä ei edellytettäisi silloin, kun yrityksen taloudellinen tilanne on objektiivisesti arvioitavien kriteerien mukaan heikentynyt niin, ettei yritys pysty enää työllistämään molempia puolisoita.

1.2. Työttömyysturvan ja eläkkeen määräytymisen yhteensovittaminen

Monelle palkansaaja-asemasta yrittäjäksi siirtyvälle on yllätys, että yrittäjä vastaa omasta sosiaaliturvastaan, ja että sosiaaliturvan säilyttäminen vaatii aktiivisia toimenpiteitä. Sosiaaliturvasäännösten erilaiset siirtymäajat ja yrittäjäkäsitteen vaihtelevuus vaikeuttavat tilannetta entisestään. Suurimmat ongelmat ovat eläkevakuutuksen ja työttömyysturvan eroavaisuuksissa.

Työttömyysturvalain mukaan yrittäjän työssäoloehdon täyttyminen edellyttää yritystoiminnan olleen laajuudeltaan olennaista. Valtioneuvoston asetuksen työttömyysturvalain toimeenpanosta mukaan yritystoiminta on olennaista niinä kuukausina, joina henkilöllä on voimassa yrittäjien eläkelain mukainen vakuutus toiminnasta, josta määritetty työtulo on vähintään 710 euroa kuukaudessa (8520 € vuodessa). Tämä alaraja koskee sekä ansiosidonnaista että työttömyysturvaa. Myös TEL-vakuutetun yrittäjän työansion on vastattava tätä summaa.

Yrittäjien eläkevakuutusta ei sen sijaan ole velvollisuutta ottaa yrittäjällä, jonka vuotuisen työtulon on arvioitava olevan alle 5504,14 € vuodessa (v. 2004).

Työttömyysturvan ja YEL-vakuutuksen saamisen erisuuruinen alaraja aiheuttaa sen, että yrittäjä saatetaan katsoa yrittäjäksi eläkevakuutuksessa ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevaksi työttömyysturvassa. YEL-vakuutetuista yrittäjistä noin 25 %:lla työtulo on 5504,14 ja 8520 euron välillä.

Työttömyysturvalain mukainen olennainen yritystoiminta tulisi määritellä siten, että sellainen yritystoiminta johon yrittäjien eläkelain mukaan tulee ottaa YEL-vakuutus, olisi työttömyysturvalainkin mukaan olennaista.

Työttömyysturvalain mukaan ansiopäivärahassa yrittäjän työssäoloehtoon luetaan enintään kuusi kuukautta palkansaajakassan jäsenenä hankittua työssäoloehtoa ja vakuutettunaoloaikaa, jos palkansaajakassan jäsen kuukauden kuluessa yrittäjäksi ryhtymisestä ja palkansaajakassasta eroamisesta liittyy yrittäjäkassaan. Täysimääräisten etuuksien saavuttaminen edellyttää siis työttömyyskassan vaihtamista kuukauden kuluessa statuksen muuttumisesta.

Yrittäjän eläkevakuutus on sen sijaan otettava kuuden kuukauden kuluessa yrittäjäksi siirtymisestä. Varsin usein aloittava yrittäjä saa vakuutusyhtiön kautta tiedon tästä kuuden kuukauden aikarajasta ja olettaa, että voi järjestää koko sosiaaliturvansa mainitun ajan sisällä. Ajat tulisi yhtenäistää. Aikojen yhtenäistämistä on vastustettu mm. sillä perusteella, että myös palkansaajakassasta toiseen tulee työttömyysturvalain mukaan siirtyä kuukauden kuluessa edellisestä kassasta eroamisesta. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että siirtyminen tulisi jatkossakin sitoa 1 kk aikarajalla edellisestä kassasta eroamiseen, muttei yritystoiminnan aloittamiseen (esim. siten, että siirtymisen tulisi tapahtua 6 kk sisällä yritystoiminnan aloittamisesta JA 1 kk sisällä edellisestä kassasta eroamisesta).

2. Tapaturmaturva

Työnantajalla on tapaturmavakuutuslain mukainen velvollisuus ottaa tapaturmavakuutuslain mukainen vakuutus työntekijälleen. Velvollisuus on sidottu työsuhteeseen. Vakuuttamisvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos työntekijä elää vakinaisesti työnantajan taloudessa ja on hänelle tai hänen aviopuolisolleen sukua suoraan takenevassa tai etenevässä polvessa tai on hänen ottolapsensa tai ottovanhempansa tai jonkun edellä mainitun puoliso.

Yrittäjällä on tapaturmavakuutuslain 57 §:n mukaan oikeus ottaa lain mukainen vakuutus itselleen. Korvaukset ovat vastaavat kuin palkansaajalla. Yrittäjän tapaturmavakuutus kattaa sekä työ- että vapaa-ajan. Korvauksen perusteena oleva vuosityöansio sovitaan etukäteen. Vuosityöansio tulee sopia sellaiseksi, että se vastaa palkkaa, joka kohtuudella olisi maksettava, jos vakuutetun työtä suorittamaan olisi palkattava vastaavan ammattitaidon omaava henkilö.

Tapaturmavakuutuksen nk. täyskustannusvastuuta koskeneessa HE 158/2004:ssä todettiin, että tapaturmavakuutuslain 57 §:n mukaisten vapaaehtoisten vakuutusten, joihin yrittäjän tapaturmavakuutuskin kuuluu, asema lakisääteisessä tapaturmavakuutusjärjestelmässä selvitetään erikseen.

Yrittäjille tapaturmavakuutuslain 57 §:n mukainen vakuutusmahdollisuus on erittäin tärkeä. Yrittäjien ao. lainkohdan mukaisia vakuutuksia oli vuonna 2001 noin 89 000. On hyvin epätodennäköistä, että vakuutusyhtiöt voisivat tarjota tapaturmavakuutuslain laajuista vakuutusturvaa vakuutussopimuslakiin pohjautuvin vapaaehtoisin vakuutuksin. Erityisesti tämä tulisi vaikuttamaan tapaturmavakuutuslain mukaisiin pysyviin ansionmenetyskorvauksiin ja kuntoutusetuuksiin. Tapaturmavakuutuslain 57 §:n mukainen vakuutus on tällä hetkellä ainoa keino, jolla yrittäjä voi vakuuttaa itsensä ammattitautien varalta. Epävarmaa on, tarjoaisivatko vakuutusyhtiöt vastaavaa turvaa vakuutussopimuslain nojalla tehtävin vakuutuksin. Joka tapauksessa vakuutussopimuslain ja tapaturmavakuutuslain nojalla tehtävät sopimukset poikkeavat sikäli, ettei vakuutusyhtiö voi kieltäytyä tekemästä tapaturmavakuutuslain mukaista vakuutussopimusta, kun taas vakuutussopimuslain mukaan tehtävä sopimus on nimensä mukaisesti sopimus – vakuutusyhtiö voi kieltäytyä sellaisen tekemästä, ja joka tapauksessa henkilökohtainen riski tulisi vaikuttamaan hintaan.

Vapaaehtoisen vakuutusmahdollisuuden säilyttämistä tukevat erityisesti perusoikeussäännökset. Perustuslain mukaan lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Yrittäjien tapaturmavakuutuksen siirtäminen vakuutussopimuslain perusteella tehtävien vakuutussopimusten piiriin aiheuttaisi eroavaisuuksia tapaturmaturvan sisällössä sen perusteella, onko henkilö työsopimussuhteinen vai ei. Nykyinen järjestelmä on yhtäläinen ja kattava. Todennäköisesti muutos myös nostaisi tapaturmavakuutuksen kustannuksia ja kaventaisi turvaa.

3. Vanhemmuus

Vanhemmuuden ja yrittäjyyden yhteensovittamisen ongelmat koetaan varsin raskaiksi. Toisaalta yrittäjätyön luonteeseen kuuluvat epäsäännölliset ja joskus pitkätkin työajat sekä yhdenjaksoisen asiakaskontaktin yläpitäminen, joita on melko lailla mahdotonta sosiaaliturvajärjestelmän avulla korvata.

Sairausvakuutuslain mukaiset päivärahat määräytyvät palkansaajalla verotetun työtulon perusteella, ja yrittäjällä YEL-työtulon perusteella. Sinänsä etuuksien saamisen edellytykset ovat yrittäjällä ja palkansaajalla yhtenevät.

Palkansaajalle on työsopimuslaissa taattu oikeus jäädä tilapäiselle hoitovapaalle, jonka tarkoituksena on sairaan lapsen hoidon järjestäminen. Tilapäistä hoitovapaata voi saada enintään 4 työpäivää kerrallaan, ja työsopimuslain nojalla se on palkatonta. Työehtosopimuksilla on kuitenkin sovittu palkanmaksuvelvollisuudesta tilapäisen hoitovapaan ajalta. Yrittäjälle lapsen sairastumisesta aiheutuvia kuluja ei korvata mitenkään, ja yrittäjätoiminnan luonteesta johtuen yrittäjän työpanosta lapsen sairastuessa on usein mahdotonta korvata. Käytännössä yrittäjä lapsen sairastuessa joko palkkaa sairaalle lapselleen hoitajan kotiin tai tilanteen salliessa kuljettaa sairaan lapsen mukanaan. Sairaan lapsen hoitajan palkkaamisesta aiheutuneista kuluista voi tehdä kotitalousvähennyksen. Vaikka oikeus vähennyksen tekemiseen onkin, on yrittäjä palkansaajaan verrattuna selkeästi huonommassa asemassa, koska vähennystä ei silloin voi käyttää muuhun kotitaloudessa tehtävään työhön.

Osittaisen hoitorahan maksaminen on sidottu työ- tai virkasuhteeseen, joten yrittäjävanhemmalla ei ole oikeutta osittaiseen hoitorahaan. Yrittäjällä on kuitenkin palkansaajan oikeutta vastaava oikeus osittaiseen vanhempainrahaan. Tämä oikeus yrittäjällä on silloin, kun omassa yrityksessä tehty työ vähenee 40 – 60 prosenttiin aiemmasta vähintään kahden kuukauden ajaksi. Yrittäjävanhemman on esitettävä luotettava selvitys tehdyn työn vähenemisestä. Oikeus osittaiseen hoitorahaan tulisi ulottaa koskemaan myös yrittäjiä samoin edellytyksin kuin osittainen vanhempainraha.

4. Lyhytaikainen sairaus

Sairausvakuutuslain mukainen oikeus sairauspäivärahaan alkaa vasta karenssiajan jälkeen, jonka pituus on sairastumispäivä ja sitä seuraavat yhdeksän arkipäivää. Palkansaajilla karenssiajan aiheuttamat ongelmat on ratkaistu työsopimuslaissa velvoittamalla työnantaja maksamaan karenssiajalta palkka. Maatalousyrittäjille maksetaan korvausta siten, että MYEL-vakuutetulla on sairastuessaan mahdollisuus saada nk. Mela-sairauspäivärahaa. Päivärahaa maksetaan sairausvakuutuksen omavastuuajalta neljännestä sairauspäivästä lähtien. Lisäksi maatalousyrittäjällä on oikeus lomituspalvelulain mukaiseen sijaisapuun. Käytännössä yrittäjät ovat ainoita henkilöitä, joihin karenssisääntöä sovelletaan kokonaisuudessaan. Sairausvakuutuksen karenssiaika tulisi lyhentää yleisesti neljään päivään.

5. Työterveyshuolto

Sairausvakuutuslain mukaan työterveyshuollon kustannuksia korvataan korvausluokassa I siltä osin, kun kyse on työnantajan velvollisuudeksi säädetyn tai määrätyn työterveyshuollon kustannuksista. Tästä työterveyshuoltolain mukaisesta minimityöterveyshuollosta korvataan kustannuksia myös itsenäiselle ammatinharjoittajalle. Korvausluokassa II korvataan kustannuksia sairaanhoidosta ja muusta terveydenhoidosta. Näitä kustannuksia ei korvata yrittäjälle. Työterveyshuoltokulujen korvausperusteita tulee muuttaa siten, että yrittäjillä on mahdollisuus halutessaan päästä sairausvakuutuslain II korvausluokan korvauksien piiriin.

Verohallituksen ohjeen mukaan yritys saa vähentää yrittäjän työterveyshuollosta aiheutuneet kulut verotuksessaan. Lähtökohtaisesti tällä tarkoitetaan työterveyshuoltolain mukaisesta vähimmäistyöterveyshuollosta aiheutuneita kuluja. Verohallituksen ohjetta on kuitenkin tulkittu siten, että työnantajayritys, joka on järjestänyt työntekijöilleen työterveyshuoltolain minimiä laajemman työterveyshuollon, saa vähentää tällaisesta työterveyshuollosta aiheutuneet kulut mukaan lukien yrittäjän työterveyshuollosta aiheutuneet kulut. Sen sijaan yksinyrittäjä, joka järjestää itselleen työterveyshuoltolain minimiä laajemman työterveyshuollon, ei välttämättä voikaan vähentää näitä kuluja yrityksen verotuksessa. Käytäntö on kuitenkin vaihteleva. Suomen Yrittäjät on esittänyt, että yrittäjän työterveyshuoltokulut tulisi saattaa verotuksessa kokonaan vähennyskelpoisiksi, mukaan lukien työterveyshuollon yhteydessä järjestetty sairaanhoito.

6. Muu toimeentuloturva

Lakisääteisiä eroja viimesijaisen turvan saamisessa yrittäjä/palkansaajastatuksen välillä ei ole. Sen sijaan esimerkiksi toimeentuloturvan myöntämisessä on esiintynyt ongelmia, koska yrittäjän oletetaan myyvän työvälineensä, ennen kuin toimeentuloturvaa voidaan myöntää. Tämä aiheuttaa sen, ettei yrittäjällä tulevaisuudessakaan ole mahdollisuutta hankkia toimeentuloaan yritystoiminnallaan. Samoin on esiintynyt erimielisyyksiä yrittäjälle jäävän tulon laskemisesta silloin, kun yrityksessä on liikevaihtoa, mutta se ei tuota voittoa, eikä yrittäjä saa (väliaikaisesti) sitä kautta toimeentuloaan.

Toimeentuloturvaan liittyviä em. ongelmia tulisi pyrkiä ratkaisemaan siten, että elinkeinotoimin-nalle välttämättömien työkalujen myymistä ei edellytettäisi toimeentuloturvan saamisen edellytyksenä silloin, kun henkilöllä olisi mahdollista edistää omatoimista toimeentuloaan ao. työkaluilla.

Väliaikaisesti kannattamattomaan yritystoimintaan liittyviä ongelmia voitaisiin pyrkiä ratkaisemaan esim. tuottamalla toimeentuloturvan käytännön päätöksentekijöiden käyttöön yhtenäisiä ohjeita siitä, kuinka yrittäjälle jäävä tulo lasketaan.

Merja Berglund
työmarkkina-asiamies
Suomen Yrittäjät