Yrittäjät vaatii Helsingin palkkasotkun syynä olevan hankintalakikikkailun lopettamista – Taustalla epämääräinen in house -järjestely
Yrittäjät esittää lain täsmentämistä siten, ettei hankintalain kiertäminen ole enää jatkossa mahdollista.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Yrittäjät esittää lain täsmentämistä siten, ettei hankintalain kiertäminen ole enää jatkossa mahdollista.
Poliittiset keinot, verot ja tukipaketit ovat keskusteluissa budjettiriihessä kuun vaihteessa. Yrityksille ei ole kaavailtu kustannustuen kaltaisia tukia. Ratkaisuja pitäisi saada…
Kysyimme kolmelta erilaiselta yrittäjältä, mitä hintojen nousu heidän toiminnassaan tarkoittaa.
Citymarket-kauppias säästyi pahimmalta, mutta pelkää, että vastaavat sääilmiöt yleistyvät.
Parhaillaan hoitovapaalla oleva parturi-kampaajayrittäjä Heidi Mäkinen on huomioinut YEL-vakuutuksen vaikutukset niin vanhempainvapaisiin kuin pandemia-aikana.
Paineita sähkön hintojen nousun hillitsemiseksi on, mutta ratkaisuja kannattaa punnita tarkasti. Valittavana on vain vähemmän hyviä ratkaisuja, kirjoittaa Suomen Yrittäjien…
Kuljetusalan yhdistys Rahtarit ry. tilasi tuoreelta räppäriltä ja iskelmämusiikin konkarilta yhteisen kappaleen.
Kuljetusala vaatii, että hallitus perääntyy suunnitelmissaan korottaa polttoaineiden jakeluvelvoitetta huomattavasti vuonna 2024.
Korttelisauna ei avaa oviaan kesälomien jälkeen.
Venäläisten ostosmatkailu on elvyttänyt monen itärajalla toimivan yrityksen taloutta, mutta samaan aikaan eettiset kysymykset painavat mieltä.