76-vuotias Pekka Mauno urakoi aamusta iltaan

Työ voitti sairauden

Pekka Mauno kertoo olevansa alkoholisti. Tosin hän on ollut täysin raitis jo yli 40 vuotta. 76-vuotias yrittäjä painaa pitkää päivää edelleen aamusta iltaan erilaisten koneiden ohjaimissa, joita yrityksessä on yli 80. Historiallisia ja muita autoja hän omistaa toista sataa.

– Siihen aikaan 1970-luvulla alkoholi oli erilailla osa yhteiskuntaa kuin nykyään, se tavallaan kuului sinne. Kävin teknistä koulua 1969-1972 ja siellä elin iloista opiskelijaelämää – alkoholisoituminen tapahtui silloin. Kun koulu loppui, en ymmärtänyt lopettaa opiskelijaelämää, se jäi päälle. Tuli ryypättyä keskiviikko, perjantai ja lauantai. Alkoi tulla vaikeuksia, Pekka Mauno kertoo.

– Taas kerran kun olin ollut muutaman päivän kateissa, silloinen vaimo löi puhelimen kouraan ja pakotti soittamaan tukiryhmään. Hesarissakin olin nähnyt pikku ilmoituksen.

– Aloin käydä tukiryhmässä 1976. Seurasi puolesta vuodesta vuoteen mittaisia raittiuden ja ryyppäämisen jaksoja vuorotellen. Vaikka tavallaan luotin tukiryhmään, ajattelin kuitenkin, että itse voisin ilman tukea päästä alkoholismista.

– Minulle selvisi, että alkoholismi on kuin psyykkinen ja fyysinen allergia. Se on kuin ihottuma, joka tulee kuten pesuaineesta. Vaikka olisit kymmenen vuotta käyttämättä pesuainetta, sitten kun taas käytät sitä, tulee näppyjä.

– Tukiryhmän ohjelmassa neuvottiin, miten voi tarkistaa, onko alkoholisti. Kävi ilmi, että en pysty hallitsemaan tilannetta. Sen jälkeen sain ’kummin’, pääsin tukiryhmän ohjelmaan ja jätin omat yritykset irtautua alkoholista pois, Pekka Mauno muistelee.

Purkutalosta Ladalla raittiuteen

– Silloinen vaimo otti minusta eron. Kriisieni lopputuloksena halusin tuhota kaiken, mutta tukiryhmän käytössä oleva ohjelma käänsi pääni ja lopulta luovutin talon ja omaisuuteni vaimolle ja kahdelle lapselle. Päädyin asumaan purkutaloon Korsoon, vanhan maalitehtaan alueen rakennukseen, joka oli määrätty purettavaksi. Jostain syystä talossa oli vielä sähkötkin. Asuin siinä vuoden verran.

– Asuessani purkutalossa join itseni huonoon kuntoon, se oli alkuvuotta 1981. Tukiryhmässä oli yksi raitistunut kaveri, joka teki mitä puhui. Soitin ja pyysin häntä käymään. Siinä tuli sitten riitaakin ja hän lähti pois Ladallaan.

– Tuo riita ja poislähtö oli tärkeä asia. Kun Lada lähti, tuli tunne, että nyt ei ole enää mitään mahdollisuutta. Onneksi kaveri tuli takaisin parin tunnin päästä ja kysyi, että mites nyt. Kaadoin puoli pulloa kossua kukkalaatikkoon, kaveri otti minut Ladan kyytiin ja vei kotiinsa, missä nukuin yön yli. Seuraavana päivänä alkoi raittius – se oli 15. huhtikuuta 1981. Jotenkin tiesin, että enää ei tarvitse juoda.

Yrittäminen alkoi pensaiden leikkuusta

Kului muutama viikko, jona aikana Pekka Mauno päätti ryhtyä yrittämään. Hänen äitinsäkin oli ollut yrittäjä, joka piti työmaaruokaloita eri puolilla maata. Mauno perusti Urakointipalvelu Pekka Mauno Oy:n.

Lähtötilanteessa hänellä oli moottoriviallinen Opel, 3000 mummon markkaa velkaa ihmisiltä, pensasleikkuri ja moottorisaha. Vuoden verran hän kierteli lähialueella leikkaamassa pensasaitoja ja kaatamassa pihapuita.

Kohderyhmänä oli paljon eläkeläisiä, joilta hän ei hennonut paljoa pyytää korvaukseksi töistä. Rahat riittivät nippa nappa polttoaineisiin.

– Olin avannut yritykselle tilin Korson SYPistä. Tarvitsin lainaa, jolloin pankinjohtaja kysyi, onko vakuuksia. Entä henkilötakauksia? Vastasin, että on tullut ryypättyä kaikki suhteet. Tähän pankinjohtaja sanoi: ”Kuule, Pekka, pankki ei ole mikään sosiaalilaitos”, Pekka Mauno kertoo.

– Lähdin jatkamaan töitä. Joitakin vuosia myöhemmin sama pankinjohtaja kysyi minulta, ”tarvitsisitko Pekka lainaa? Kuinka paljon ja kuinka pitkäksi aikaa?” En halunnut lainaa. Muut koneyrittäjät tekivät töitä uudemmilla lainakoneilla, minä vähän vanhemmilla, mutta omilla.

– Asuessani purkutalossa, siinä toisella puolella tietä rakennusliike Puolimatka Oy aloitti kerrostalotyömaan. Kataja-niminen mestari antoi minulle sieltä töitä. Kun kuuli, että olin koulutukseltani ylipanostaja ja minulla oli kokemusta alan töistä, hän tarjosi minulle louhintaurakkaa.

– Olin menettänyt itsetuntoni juomalla, mutta se alkoi palautua ja uskoin kykeneväni urakoihin.

– Olin siinä sitten Korsossa iltalenkillä, kun näin jonkun korjaavan kaivinkonetta. Tarjosin töitä todeten, että rahaa ei ole. Tulisitko silti kaivamaan, että kun saan laskutettua, maksan siitä. Ihme ja kumma, kaveri tuli. Hän kaivoi, minä porasin ja louhittiin pois.

Lentokentällä yli 20 vuotta

– Tämä työmaamestari Kataja suositteli minua muillekin Puolimatkan työmaille ja niinpä urakoin Tikkurilassa, Kaivokselassa, Itäkeskuksessa. Sitten menin muillekin töihin, sillä kaikkia munia ei kannata pitää samassa korissa, Pekka Mauno toteaa.

1980-luvulla Pekka Mauno urakoi muutamalla koneella. Ensin yksin, sitten alkoi tulla työntekijöitä. 1980-luvun lopulla alkoi tulla isompia koneita. Yritys siirtyi Korsosta Sipooseen 1983 ja sieltä Tattarisuolle 1989, josta vuonna 2008 nykyiselle toimipaikalle Keravalle, jossa on oma halli.

Pekka Mauno teki paljon töitä kiinteistöyhtiöille ja Postille Pasilassa ja Petikossa. Sieltä toiminnan painopiste siirtyi Helsinki-Vantaan lentoasemalle vuonna 1993, jossa vierähti lähes parikymmentä vuotta. Parhaimmillaan lentokentällä oli töissä 17 miestä.

– Lentokentällä oli stressaavaa, kun sinne piti lähteä, jos tuli senttikin lunta. Lopulta EU-määräykset tekivät työstä vaikeaa, kun kesti kuukauden, ennen kuin uudella työntekijällä oli kaikki luvat.

Sukupolvenvaihdos

Nykyisin erilaisia koneita yrityksessä on yli 80, työntekijöitä 4–15. Pekka Mauno on 76-vuotias, eikä aio jäädä eläkkeelle, mikäli oma ja läheisten terveys kestävät.

– Omalla kohdalla jos pääsee sängystä ylös ja eteenpäin niin hyvä. Turha uhota yhtään. Olen elänyt työmiesten myötä. Pitkään meillä työssä olleita taitoineen on jo poistunut rivistä. Elämä kokonaisuudessaan ja terveys on tärkeää.

Pekka Mauno käy kahdesti vuodessa lääkärintarkastuksessa ja pyrkii syömään terveellisesti ja liikkumaan.

– Vertaistukiryhmän ohjelman ja raittiuden myötä suuriluuloisesta erikoisihmisestä on tullut ihan tavallinen ihminen. Käyn edelleen pari kertaa viikossa tukiryhmän palavereissa. Elämä on tosi kivaa, voi toteuttaa itseään. Suurimmat ilot ovat työ ja perhe. Harrastan kerran viikossa sulkapalloa ja pelaan mielelläni erilaisia pelejä, kuten biljardia, koronaa, pingistä. Toinen harrastus ovat museoautot. Niitä ja muita autoja on toistasataa. On ollut hienoa työskennellä 25-vuotiaan Aatu-poikani kanssa ja meillä on meneillään sukupolvenvaihdos.

– Työskennellessämme yhdessä annan kokemukseni hänen käyttöönsä, toteaa Pekka Mauno, raitistunut, mutta ikuinen alkoholisti.