16.4.2020 klo 09:04
Uutinen

Alkujärkytyksestä mielenrauhaan

– Koronatilanteen vakavoituessa alkujärkytystä yrittäjiä seurasivat taloushuolet. Hädän hetkellä useimmat toimivat rationaalisesti, mutta jossain vaiheessa voi tulla stoppi. Ylikierroksia ja jumitustiloja voidaan poistaa autetusti sekä itse, opastaa hyvinvointivalmentaja Jouko Mikkola.

Hyvinvointivalmentaja Jouko Mikkola vastaa asiantuntijana jäsenistölle Hämeen Yrittäjien Neuvontarenkaassa, erityisalueenaan henkinen valmennus ja mentorointi.

– Yhteydenottoja ei kovin montaa ole vielä tullut. Nyt kun on mennyt muutama viikko rajoitetuissa oloissa ja monilla tulopuoli sakkaa, niin huolikuormakin pukkaa herkemmin pintaan.

Rentoutuksen ja mielenhallinnan tekniikoihin kouluttautuneen Mikkolan mukaan apuna voivat toimia luottamukselliset keskustelut ja yksilölliset prosessit. Ohjatusti voidaan tehdä esimerkiksi rentoutuksia, mielikuvaharjoituksia sekä voimavaraharjoituksia ja mentaalivalmennuksia.

– Mentaalivalmennuksessa voidaan tehdä 15–20 minuutin rentoutumisharjoituksia. Asioita käydään läpi omien yksilöllisten huolenaiheiden kautta. Tärkeintä on, ettei hyydytä.

– Alkoholia en suosittele stressinpoistoon. Pari viinilasillista voi hetkellisesti rentouttaa, mutta jatkuva tissuttelu ei palauta elimistöä stressitilasta, valistaa Mikkola.

– Paras omaehtoinen lääke on luonnossa liikkuminen, rentousharjoitukset tai mindfullnes ja läheiset ympärillä. Kaikki arkihuolista irtautuminen tuo vastustuskykyä stressin ja huolien käsittelyyn.

Uuden rakentamista, tukien hakemista

– Oma yritystoimintani on nyt uuden rakentamista. Tapaamiset siirtyivät välittömästi verkkoon ja valmennuksia olen alkanut mahdollisuuksien mukaan pitämään etänä.

Taloudelliset realiteetit kuitenkin ovat vastassa. Yritystukien haussa Mikkolan mielestä esimerkiksi yksinyrittäjyyden määrittely ja hakukriteerit eivät ole ihan oikeudenmukaisia. Elinkelpoinen, lievästi tappiollinen tai läpimurron kynnyksellä oleva yritys voi saada kuoliniskunsa.

– Startupyrittäjä, joka on investoinut runsaasti omaa pääomaansa yritykseen, saattaa parin tappiollisen vuoden jälkeen olla hilkulla päästä positiiviseen tulokseen. Tätä ei ymmärretä tukihakemusten näkökulmasta. Terve yritys ja toimiva idea ammutaan alas.

– Olen tavannut yksinyrittäjän, joka saa tulonsa useammasta eri yrityksestä. Kun liikevaihto niissä on pieni tai vähän tappiollinen, jää tukien ulkopuolelle. Toivottavasti hakukriteereihin saataisiin vielä korjausliikkeitä, vetoaa Jouko Mikkola.

Ongelmat käsitellään yhdessä

Mikkola on ammattinsa puolesta kouliintunut luottavaiseksi siihen, että asiat aina järjestyvät, kun jaksaa hakea apua ympäriltään.

– Koronatilanne on rakentanut erinomaisesti yhteisöllisyyttä. Uskoisin, että yrittäjät, työnantajat ja työntekijät ovat löytäneet yhteisemmän sävelen ongelman käsittelyssä. Olen aina puhunut, että vastakkainasettelun tulisi loppua. Ehkä sen aika on tosiaan nyt.

– Työmatkustaminen ja tapaamiset tulevat muuttumaan, sillä olemme pakon edessä nopeasti valjasteneet teknologiaa etäkohtaamisiin. Olin vielä jokin aika sitä mieltä, että en omaa työtäni voisi tehdä kuin face-to-face, mutta olen aika nopeasti muuttanut käsityksiäni.

– Elämän tärkeysjärjestyksessä perhe, ystävyys ja yhteisöllisyys ovat nousussa, se on hieno asia tässä hetkessä, iloitsee Jouko Mikkola.

Katso Hämeen Yrittäjien Neuvontapalvelut koronatilanteessa TÄSTÄ