10.6.2020 klo 11:00
Uutinen

Business Finland sai lähes 30 000 hakemusta koronakriisin kehittämisrahoitukseen – Sitä on myönnetty vajaa puolille hakijoista

Business Finlandin ja ELY-keskuksen kehitysrahoituksen haku koronakriisissä päättyi maanantaina 8. kesäkuuta.

Business Finland kertoo, että yritykset jättivät sille yhteensä 29 722 hakemusta. Päätöksiä tässä vaiheessa on tehty 19 486 projektille. Häiriötilannerahoitusta on myönnetty 587,3 miljoonaa euroa 14 145 projektille.

Business Finlandin hakemuksista 60 prosenttia koski laajempaa kehitysprojektien rahoitusta ja 40 prosenttia pienempiä esiselvityshankkeita. Tavoitteena on, että häiriötilannerahoituksen hakemukset pystyttäisiin käsittelemään valtaosin kesäkuun loppuun mennessä. Useat sadat yritykset ovat jo projektin loppuraportointivaiheessa.

– Tämä on ollut meille tulikoe, joka on osoittanut, että pystymme reagoimaan nopeasti yhteiskunnan ja asiakkaiden tarpeisiin ja toimimaan tehokkaasti kovankin paineen alla, Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola toteaa.

Loppuraporttien käsittelyn yhteydessä Business Finland varmistaa, että projektit on toteutettu hyväksytyn suunnitelman ja rahoitusehtojen mukaisesti. Projektien asiakaspalvelua, loppuraporttien käsittelyä ja riskienhallintaa varten on perustettu omat tiimit, joiden työ jatkuu vuoden 2021 puolelle.

Lue myös Lähes puolet ELY-tukihakemuksista vielä käsittelemättä: ”Rahojen pitäisi riittää”

Kaupan alalta eniten hakemuksia

Häiriötilannerahoitusta hakeneet yritykset jakautuvat laajasti eri toimialoille. Eniten, 16 prosenttia, hakemuksia jättivät kaupan alan yritykset, ravintola- ja matkailualan yrityksiä oli 12 prosenttia sekä teollisuusyrityksien hakemuksia 11 prosenttia.

Myös Ely-keskuksen hakemuksista suurin hakijajoukko on kaupan alalta. Toisena on ravitsemis- ja majoitustoiminta ja kolmantena liikenne ja varastointi.

Kun hakemuksia tarkastellaan haetun rahoituksen mukaan, eniten rahoitusta ovat hakeneet kaupan alat, teollisuus ja rakentaminen. Ero johtuu siitä, että näillä aloilla hakemuksissa on enemmän suuria kehitysprojekteja esimerkiksi ravintola- ja matkailualaan verrattuna.

Uudella maalla aktiivisimmat hakijat

Suurin osa hakemuksista saapui Uudellemaalle rekisteröidyiltä yrityksiltä. Seuraavaksi aktiivisimmat hakijat olivat Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Samoille alueille on tähän mennessä myönnetty eniten häiriötilannerahoitusta.

Liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa avattiin nopeasti 19. maaliskuuta. Häiriötilannerahoituksen päättymisen jälkeen yrityksillä on mahdollisuus hyödyntää Business Finlandin laajaa palvelutarjontaa viennin edistämiseen, kansainväliseen kasvuun ja innovaatiotoimintaan.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi