Hämeen Yrittäjät haastaa yritykset ja yritystoimijat mukaan kuntabarometriin

Yrittäjillä on nyt loistava mahdollisuus antaa palautetta oman kuntansa päätöksenteosta ja yrityspalveluista. Edelliseen kuntabarometriin Kanta-Hämeessä vastasi 445 yritystä.

– Mitä useampi yrittäjä vastaa, sitä enemmän annettua palautetta kuunnellaan, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka kannustaa yrittäjiä.

Kahden vuoden välein toteutettava selvitys tarjoaa kaikille mielenkiintoista tietoa. Jatkossa kuka tahansa voi avoimesti verkossa vertailla valitsemiensa kuntien tuloksia keskenään kysymyskohtaisesti. Näin käyttäjä pystyy rankkaamaan parhaiten menestyneet kunnat itseä kiinnostavien asioiden suhteen.

– Kyselyn tulokset tukevat tiedolla johtamista paikallisessa vaikuttamisessa. Päättäjät saavat reilun arvion yrityspalvelujensa onnistumisesta ja yrittämisen olosuhteista kunnassa yleensä. Siksi kannustan kaikkia kantahämäläisiä yrittäjiä kertomaan mielipiteensä, kehottaa Hämeen Yrittäjien puheenjohtaja Minna Nissilä.

Kyselyn vastausaika on 1.2.–31.3.2022. Tulokset julkistetaan Kunnallisjohdon seminaarissa keskiviikkona 18.5.2022. Kyselyn toteuttaa Iro Research Oy ja se lähetetään suoraan tutkimusluvan antaneiden jäsenten sähköpostiin.

Vuoden 2020 kuntabarometrissa Kanta-Hämeen yrittäjämyönteisimmäksi kunnaksi arvioitiin Janakkala. Valtakunnan tuloksissa kuntakokoluokan mukaisesti kärkisijoille arvioitiin Seinäjoki, Kärsämäki ja Lieto.

Yrittäjät arvioivat kantahämäläisen elinkeinopolitiikan Suomen kolmanneksi heikoimmaksi.

Kuntabarometri 2020

Tyytyväisyys kunnan yrityspalveluihin Kanta-Hämeessä vuonna 2020 top 3:
1.Janakkala  2. Ypäjä  3. Forssa

– Valtuusto hyväksyi tasan vuosi sitten uuden elinvoimaohjelman, jonka toteutusta olemme tehneet uudella porukalla. Tekeminen on ollut laajapohjaista ja osallistavaa sekä tavoitteena on jatkuva oppiminen, totesi tuolloin Janakkalan kunnan elinvoimapäällikkö Ismo Holstila.

Yrittäjien mielestä parhaat kunnat vuonna 2020
alle 10 000 asukasta: Kärsämäki (Pohjois-Pohjanmaa)
10 000–50 000 asukasta: Lieto (Varsinais-Suomi)
yli 50 000 asukasta: Seinäjoki (Etelä-Pohjanmaa)

Miksi tämä kysely on tärkeä?

  • Yrittäjä pääsee antamaan palautetta ja arvioimaan oman kuntansa toimintaa: Mitkä asiat toimivat ja mitä pitää parantaa.
  • Kunnat saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta toiminnastaan mm. kunnan tekemien julkisten hankintojen merkityksestä yrittäjille.
  • Yrittäjäyhdistykset saavat tietoa siitä, mihin asioihin heidän pitää jäsentensä puolesta kunnassa vaikuttaa.
  • Kunnat ja niiden yrittäjiä palvelevat yhtiöt saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta tarjoamistaan yrityspalveluista: Parantavatko yrityspalvelut yrittäjän arkea ja saako palveluita matalalla kynnyksellä? Toteutetaanko julkiset hankinnat pk-yrityksiä huomioiden?

Kyselyn toteuttaa Iro Research Oy ja se lähetetään suoraan tutkimusluvan antaneiden jäsenten sähköpostiin.

Lue uutisarkistosta:

11.6.2020: Kuntabarometrin tuloksia Kanta-Hämeessä 2020
11.6.2020 Janakkalan yrityspalvelut rankattiin maakunnan parhaaksi
11.6.2020 Ypäjän elinkeinopolitiikka sai kiitosta