11.4.2018 klo 10:17
Uutinen

Hevostalous työllistää yhtä paljon kuin Lapin matkailu

Hevostalous työllistää Suomessa lähes yhtä paljon kuin esimerkiksi Lapin matkailussa ja yli puolet enemmän kuin peliteollisuudessa. Hämeenlinnaan hevosen vuoksi muuttanut Ira Koivu etsii jo uutta tallipaikkaa maastoreittien toivossa.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan hevostalous on tärkeä työllistäjä biotalousalalla. Hevostalousyritykset työllistävät 14 000–15 000 ihmistä, mikä tarkoittaa 6000–7000 henkilötyövuotta. Luken erikoistutkija Markku Saastamoisen mukaan tämän hetken suurimmat hevossektorin työllistäjät ovat hevosmatkailu sekä ratsastus- ja hevosten hoitopalveluita tuottavat yritykset. Päätoimisten yritysten keskimääräinen vuosiliikevaihto on noin 102 000 euroa. Suurimmilla yrityksillä se nousee 500 000 euroon.

– Hevosalan yrityksiä ja toiminnanharjoittajia on tällä hetkellä noin 3000. Yhä useampi yritys on päätoiminen, vaikka sivutoimisten osuus onkin edelleen suuri.

Saastamoinen povaa seuraavan viiden vuoden aikana kasvua erityisesti hevosmatkailutoiminnalle sekä ihmisille ja hevosille tuotettaville hyvinvointipalveluille.

– Matkailuala on ollut tasaisessa kasvussa, mikä näkyy myös hevostaloudessa. Erityisesti Pohjois-Suomessa matkailu- ja ratsastuspalvelut ovat tärkeitä. Lapissa yli 100 matkailu- ja elämyspalveluiden tuottajaa käyttää palveluissaan hevosia, Saastamoinen laskee. Lue Luken tiedote kokonaisuudessaan täällä >>

Viestintäyrittäjä Ira Koivu kirjoittaa 11.4. Hämeen Sanomissa, että Hämeenlinnalla olisi kaikki edellytykset muodostua hevosihmisten paratiisiksi. Esteenä on tallien joutuminen ahtaalle kaavoituksen vuoksi.

– Kunnan kannattaisi tukea (hevos)alan yrittäjiä ja ottaa hevoset huomioon kaavoituksia tehdessä. Jättää teiden reunoille kaistaleet asvaltoimatta ja merkitä ne ratsastusreiteiksi, hän kirjoittaa.

Koivu kertoo kirjoituksessaan saaneensa yhteydenoton, jossa tiedusteltiin Hämeenlinnan sopivuutta asuinpaikkana perheelle, jossa on myös hevonen. Hän itse muutti Hämeenlinnaan hevosen vuoksi, ja on kertonut asiasta monessa yhteydessä. Se mikä alkuun näytti paratiisilta, on paljastanut toisenlaiset kasvonsa.

– Nyt etsimme jo uutta tallipaikkaa. Vuoden sisällä yhteytemme luontoon on katkaistu rakentamisen tieltä. Kaikki tiet kävelyteitä myöten on asvaltoitu ja reitit metsäpoluille estetty. Sama tilanne on useilla talleilla: maastoreittejä ei ole. Helsingissä ja Lontoossa pääsee luontoon hevosten kanssa, mutta ei täällä, jossa metsiä ja peltoja piisaa? Koivu ihmettelee.

Ira Koivu haastateltiin Hämeen Yrityssanomien numerossa 2 Uusi jäsen -palstalla. Lue haastattelu täältä >>

Luke toteuttaa yhdessä HAMK:n Biotalousyksikön ja Hippolis ry:n kanssa Uudistuva hevostalous -projektia, jossa toteutettiin yrittäjille suunnattu Hevosyrittäjyys2017 ja Hevosalan mielikuva -kyselyt. Projektilla edistetään hevosalan uusia elinkeino- ja yritystoimintamahdollisuuksia ja yritystoiminnan kannattavuutta. www.hippolis.fi/uusihevostalous