YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Kesätyö jäi päälle – Matti Salminen rakensi lietteenlevityksestä kasvuyrityksen
– Piti olla vain kesä 2006 töissä, mutta syksyn tullen ryhdyin vakituiseksi työntekijäksi levittämään lietettä pelloille, kertoo Matti Salminen Askolasta. Vuonna 2012 hän perusti kahden kaverinsa kanssa Uudenmaan Koneurakointi Oy:n samalle alalle. Vuosien varrella hän on ostanut vahvaa kasvua tekevän yhtiön koko osakekannan itselleen. Maaseuturahasto auttoi huoltohallin rakentamisen rahoituksessa.
Matti Salminen on kotoisin maatilalta, jossa vanhemmilla oli aikanaan lehmiä. Lietelannan levityksiä kävi tekemässä urakoitsija, joka tarvitsi kuskin koneelle – niin Matista tuli alkuun renki, jossa roolissa hän viihtyi kuusi vuotta.
Yrityksen nimi kaupparekisterissä on hieman harhaanjohtava, ja koneurakoinnistakin tulee ensimmäisenä mieleen maarakennustyöt rakennustyömailla.
– Ei löytynyt sopivampaa nimikettä. Lietteenlevitykselle ei ollut omaa ja valitsimme tuon ”Maanrakennus ja maansiirto” -nimikkeen, Matti Salminen kertoo.
Yritys palvelee maatiloja levittämällä pelloille ympäristöystävällistä, kierrätettävää naudan ja sian lietelantaa sekä biokaasulaitoksen mädätettä, jota kutsutaan nimityksellä ’rejektiliete’. Asiakkaat maksavat lietteen, Uudenmaan Koneurakointi on kuljetusliike siinä välissä.
– Rejektilietettä syntyy Mäntsälän Biovoiman biokaasulaitoksella ruokajätteestä, jota kerätään mm. kouluista ja yrityksistä. Ruoantähteet käyvät tehtaassa läpi prosessin, jossa niistä syntyy biokaasua valtakunnan verkkoon. Lopuista syntyy nestemäistä rejektilietettä, jonka ajamme maatiloille lannoitteeksi. Näin maatilat eivät tarvitse välttämättä kemiallisia lannoitteita. Rejektilietteen käyttäminen on ympäristöteko.
Pelkkä rejektilietteen siirto on tärkeä osa liiketoimintaa, sillä yritys ajaa lietettä ympäri vuoden kahdella autolla, mikä työllistää merkittävästi.
Kevät on kiireisintä aikaa
Uudenmaan Koneurakoinnissa on kymmenen työntekijää, viisi traktoria, kolme rekkaa, kolme lietevaunua ja kaksi vetoletkulevitintä. Yhtiön liikevaihto on noin puolitoista miljoonaa euroa. Asiakkaina olevia maatiloja on viitisenkymmentä alueella, joka sijaitsee noin sadan kilometrin säteellä Askolasta.
– Kevät on kiireisintä aikaa. Silloin meillä on palkattu kaksi kiireapulaista, Matti Salminen toteaa.
– Yrittämisen suurin haaste on organisaation hallinta – että saa paketin pysymään liikkeessä, aikataulutukset kohdillaan, ja että talvella riittää kaikille hommia.
– Talvella siirrämme lietettä kahdella kuorma-autolla, jonka lisäksi merkittävä palvelutehtävä on kalkin levittäminen pelloille. Talven olosuhteet ovat myös suuri haaste, sillä kalkkia ei voi levittää, jos maa ei ole jäässä. Nyt oli hyvä talvi, kun oli pakkasta ja routaa, eikä lumikaan kiusannut.
Asiakaskontaktit tärkeä osa markkinointia
– Henkilökohtaiset asiakaskontaktit ovat tärkeää markkinointia. On tärkeää olla asiakkaiden kanssa tekemisissä ja jutella aiheista. Asiakaspalvelu on kantanut työtä eteenpäin ja ovat merkittävin osa markkinointia, Matti Salminen toteaa.
Työntekijöitä Uudenmaan Koneurakointi on hakenut sosiaalisen median kautta, mutta se on ollut välillä haasteellista. Merkittävä tapa saada työntekijöitä on jo olemassa olevien työntekijöiden avulla, kun he ovat kertoneet avoimista työpaikoista kavereilleen.
– Tämä on vapaata ja rentoa tekemistä, kun saa itse päättää omista aikatauluistaan. No, kiireaikaan keväällä on toista, silloin on pakko mennä, mutta se on pienempi osa kokonaisuutta.
Maaseuturahasto auttoi
Uudenmaan Koneurakointi tarvitse uutta, isoa huoltohallia ja laittoi vuonna 2025 hakupaperit menemään Maaseuturahastolle.
– Oli tarvetta päästä korjaamaan ja huoltamaan laitteistoa etenkin talvisaikaan sisätiloihin. Hallin kustannusarvio oli 850 000 euroa, josta Maaseuturahaston avustus on 20 %. Ilman avustusta hallia ei ehkä olisi lähdetty edes tekemään, tai siitä olisi tullut paljon pienempi, Salminen toteaa.
– Olin itse asiassa hakenut avustusta jo vuonna 2024, mutta se oli tyssännyt muotoseikkoihin. Kun seuraavalla kaudella oli vähän hakijoita, kaivoivat vanhat paperini esiin, tehtiin korjaukset ja sain avustuksen. Hallin rakentaminen aloitettiin elokuussa 2025 ja toivon mukaan halli on valmis tämän vuoden elokuussa.
– Tein hakupaperit Pro Agrian neuvojan kanssa, se oli sillä lailla helppoa.
Jos ennusteet pitävät paikkansa, Uudenmaan Koneurakoinnilla on suunnitelmia kasvaa siten, että liikevaihto nousisi n. 300 000 – 400 000 euroa tämän vuoden aikana.
– Mäntsälän Biovoima on tehnyt laajennuksen, jonka seurauksena rejektilietteen määrä kasvaa siten, että se tuplaa meidän lietteenajot. Meillä on yksi uusi rekka sitä varten.
Matti Salmisen harrastuksena on – no mikäpäs muu kuin – maanviljely. Kylkiäisenä on kotitila, jossa hän viljelee viljaa ja hevosille heinää.
