Helsinki.
1.2.2022 klo 11:25
Uutinen

Kuntabarometri on auki: Nyt selvitetään Helsingin ja muiden kuntien yrittäjämyönteisyyttä

Yrittäjäjärjestö mittaa jälleen kuntien onnistumista yrittäjyyden edistämisessä koko maassa. Järjestö kartoittaa yrittäjien mielipiteitä kotikuntansa yrittäjämyönteisyydestä, sen onnistumisista ja kehittämistarpeista.

Suomen Yrittäjät on mitannut kuntien elinkeinopolitiikan onnistumista joka toinen vuosi. Nyt tulosten raportointi uudistuu ja vertailumahdollisuudet paranevat. Jatkossa kuka tahansa voi avoimesti verkossa vertailla valitsemiensa kuntien tuloksia keskenään kysymyskohtaisesti. Näin käyttäjä pystyy rankkaamaan parhaiten menestyneet kunnat esimerkiksi julkisia hankintoja käsittelevissä kysymyksissä.

Kuntabarometri-kyselyyn vastasi vuonna 2020 peräti 10 400 yrittäjää eri puolilta maata. Tällöin parhaat tulokset saivat kuntakokoluokan mukaisesti Seinäjoki, Kärsämäki ja Lieto.

Helsinki sijoittui vuonna 2020 suurten, yli 50 000 asukkaan, kaupunkien listalla sijalle seitsemän. Yrittäjät kokivat Helsingin onnistuneen infrastruktuurin hoitamisessa. Samoin elinkeinopolitiikan asema koettiin kaupungissa hyvänä. Tyytymättömimpiä yrittäjät olivat kaupungin hankintapolitiikkaan.

Miksi yrittäjäjärjestö kysyy näitä asioita?

Kuntabarometri-selvityksessä saadut tulokset ovat tärkeä työkalu yrittäjien ja kuntien yhteistyön kehittämiseksi ja konkreettisten uudistustoimenpiteiden käynnistämiseksi.

– Tarvitsemme tutkittua tietoa siitä, miten kuntien toiminta vastaa yrittäjien tarpeita ja mihin yrittäjäjärjestön pitää vaikuttaa, jotta yrittämisen olosuhteet ovat parhaat mahdolliset jokaisessa Suomen kunnassa, sanoo Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Miksi Kuntabarometri-kysely on tärkeä?

  • Yrittäjä pääsee antamaan palautetta ja arvioimaan oman kuntansa toimintaa: mitkä asiat toimivat ja mitä pitää parantaa.
  • Kunnat saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta toiminnastaan, muun muassa kunnan tekemien julkisten hankintojen merkityksestä yrittäjille.
  • Yrittäjäjärjestö saa tietoa siitä, mihin asioihin sen pitää jäsentensä puolesta kuntatasolla vaikuttaa.
  • Kunnat ja niiden yrittäjiä palvelevat yhtiöt saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta tarjoamistaan yrityspalveluista: Parantavatko yrityspalvelut yrittäjän arkea ja saako palveluita matalalla kynnyksellä? Toteutetaanko julkiset hankinnat pk-yrityksiä huomioiden?

Kyselyn tulokset julkistetaan Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa 18.5.2022. Kyselytutkimuksen tulokset julkistetaan avoimesti verkossa ja tulokset toimitetaan myös kunnille.

Jotta tuloksissa näkyy aidosti yrittäjien mielipiteet, on tärkeää, että jokainen yrittäjä kertoo oman näkemyksensä. Kyselyn vastausaika on 1.2. –31.3.2022 ja siihen voi vastata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Yrittäjä, vastaa Kuntabarometri-kyselyyn >


Kyselyn toteuttaa Suomen Yrittäjien puolesta Iro Research Oy ja se lähetetään suoraan tutkimusluvan antaneiden jäsenyrittäjien sähköpostiin.

Kuva: AdobeStock