21.5.2020 klo 06:00
Uutinen

Lappilaisten rajayrittäjien myynti on pudonnut yli 90 prosenttia koronaviruksen vuoksi: -Tällä hetkellä meillä käy noin kolme asiakasta päivässä

Kilpisjärvellä ja Nuorgamissa toimivien rajakauppayrittäjien Mikon ja Arin liiketoiminta on laskenut lähes nollaan koronaviruksen vuoksi. Molempien yrittäjien asiakaskunta koostuu yli 90-prosenttisesti norjalaisista, jotka eivät ole päässeet ostoksille Suomeen yli kuukauteen. Kuvassa Mikko Rousu yhdessä siskonsa Elina Rousu-Karlsenin kanssa.

Lapin Yrittäjiin kuuluvaa perheyritys Kilpishallia pyörittävä Mikko Rousu on työskennellyt yrityksessä kymmenvuotiaasta saakka. Kauppiaaksi Rousu siirtyi vajaat 15 vuotta sitten, ja tällä hetkellä hän omistaa Kilpishallin yhdessä siskonsa Elina Rousu-Karlsenin kanssa. Yrityksen toimintaan kuuluvat K-Market, Nesteen tankkausasema sekä erilaisia vuokratiloja Kilpisjärvellä. Koronakriisin vuoksi asiakkaita ei juurikaan ole.

-Koronaviruksen vuoksi meillä käy tällä hetkellä vain kourallinen asiakkaita. Olemme ottaneet käyttöön kotiinkuljetuksen joillekin tuotteille, mutta se toiminta on edelleen aika pientä. Meidän ei kannata esimerkiksi avata ravintolaa kotiinkuljetuksia varten, sillä alueella on vain vähän ihmisiä ostajina. En olisi koskaan uskonut, että tulen yrittäjänä näkemään tällaisen ajan, Rousu sanoo.

Samaa sanoo myös perheyrityksenä toimivan, Lapin Yrittäjiin kuuluvan, Samimootorin yrittäjä Ari Naapanki. Naapanki on tullut Nuorgamissa toimipistettä pitävään Samimootoriin ensin myyjäksi vuonna 1981, minkä jälkeen hän jatkoi isänsä jalanjälkiä yrityksen toimitusjohtajana. Koskaan aiemmin yrityksessä ei ole nähty vastaavaa tilannetta.

-Toimintaamme kuuluvat autokorjaamo sekä varaosamyynti, sivutoimisena ylläpidämme matkahuoltoa ja lääkekaappia. Tällä hetkellä meillä käy noin kolme asiakasta päivässä. Muutama käy hakemassa matkahuollosta tilatun paketin ja toinen ostaa buranaa silloin tällöin. Pääliiketoimintaa meillä ei ole lainkaan, Naapanki kertoo.

Yli 90 prosenttia asiakkaista tulee Norjan puolelta

Maarajojen sulkeminen on vaikuttanut suuresti Rousun ja Naapangin yritystoimintaan. Molemmat kertovat, että 90-95 prosenttia kaikista heidän asiakkaistaan tulee Norjan puolelta.

-Tässä tilanteessa ei auta pelkkä Suomen rajojen avaaminen, sen lisäksi myös Norjan täytyisi päästää asukkaitaan kaupoille Suomen puolelle. Meidän kaupankäyntimme romahti maaliskuun puolessa välissä, heti Norjan rajojen sulkeuduttua, Rousu kertoo.

-Kevät ja kesäaikaan meillä on tavallisesti käynyt myös suomalaisia matkailijoita. Nyt ei ole heitäkään. Kilpisjärvellä eletään matkailusta, nyt odotamme kovasti kesän kotimaanmatkailun tilannetta, Rousu lisää.

-Kun valtaosa asiakkaista koostuu rajan toiselta puolelta tulevista henkilöistä mutta rajat ovat kiinni, ei meillä ole myyntiä. Tällä hetkellä päivystän poikani kanssa muutaman tunnin päivässä. Olen myös ilmoittautunut työnhakijaksi ja nyt odotan päätöstä työttömyyspäivärahasta, Naapanki jatkaa.

Suomen suurin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjät toimii yrittäjien edunvalvojana, tukena ja verkostona. Järjestö esitti heti kriisin alkuvaiheessa, että yrittäjille tulisi mahdollistaa työttömyysturvan hakeminen. Tällä hetkellä se on haettavissa. Lisäksi yrittäjäjärjestö on esittänyt heti koronaepidemian puhjettua, että yrittäjille tulisi saada yleistuki. Yleistuen malli on tällä hetkellä käsittelyssä. Yrittäjäjärjestön alueellisen toimijan, meidän eli Lapin Yrittäjien, toiminta keskittyy tällä hetkellä siihen, että mahdollisimman moni lappilainen yritys selviäisi kriisistä mahdollisimman hyvin. Lue täältä, miten me vaikutamme koronakriisissä alueen yrittäjien hyväksi.

Ari Naapanki toimii yrittäjänä Nuorgamissa toimivassa Samimootorissa: -Kun valtaosa asiakkaista koostuu rajan toiselta puolelta tulevista henkilöistä mutta rajat ovat kiinni, ei meillä ole myyntiä. Tällä hetkellä päivystän poikani kanssa muutaman tunnin päivässä, Naapanki kertoo.

Helpotusta rajakauppiaille kaivataan

Rousu ja Naapanki sanovat, että he toivovat rajakauppiaille jonkinlaista helpotusta tilanteeseen. Rajakauppiaiden liiketoiminnan romahtaminen heijastuu myös kuntien toimintaan.

-Tavallisesti meillä olisi töissä nyt kevät- ja kesäsesonkina noin 30 työntekijää, mutta tilanteen vuoksi jouduin lomauttamaan suurimman osan heistä. Tällä hetkellä pystymme pitämään neljästä kuuteen työntekijää. Koko Kilpisjärven kylässä on noin 100 asukasta, suhteessa tämä lomautusluku on suuri ja vaikuttaa myös koko kuntaan, Rousu kertoo.

-Utsjoen kunnassa suuri osa verotuloista tulee juurikin rajakauppiailta. Jos yritykset joutuvat lopettamaan toimintansa täällä minimaalisen myynnin vuoksi, joudutaan varmasti pohtimaan, mistä ne verorahat sen jälkeen saadaan, Naapanki jatkaa.

Rajakauppa on riippuvainen kahden maan säädöksistä. Rousu ja Naapanki kertovat, että korona toi mukanaan totaalisen liiketoiminnan pysäytyksen monelle Lapin rajakauppiaalle.

-Rajakauppiaat elävät Norjasta saatavilla tuloilla. Toivon, että säädöksiä muutettaisiin edes niin, että rajan läheisissä kunnissa asuvat ihmiset saisivat liikkua ostoksille omaan lähikauppaan, olipa se kummalla puolella rajaa tahansa. Jos tilanne jatkuu pitkään, joudumme supistamaan valikoimaamme 20 kertaa pienemmäksi. Se on paljon pienen kunnan tarjonnassa, Rousu sanoo.

-Toivon Suomen ja Norjan välistä keskustelua ja neuvotteluja tilanteen helpottamiseksi, Naapanki lisää.

Tule mukaan Yrittäjiin ja pysy kartalla >>