2.12.2020 klo 10:30
Uutinen

Muistathan yrittäjän väliaikaisen työttömyysturvan – Tukea mahdollisuus hakea maaliskuun loppuun saakka

Kela on maksanut syyskuun loppuun mennessä yhteensä noin 42 500 yrittäjälle työmarkkinatukea. Sitä on saatavilla maaliskuun loppuun.

Uudet rajoitukset ovat vaikeuttaneet yrittäjien elämää. Epidemian hillitsemiseksi rajoitukset ovat ymmärrettäviä, mutta nyt ne osuvat monilla yrittäjillä pahimpaan myyntikauteen.

Ankeuteen saa pientä helpotusta työmarkkinatuesta, jota yrittäjien on edelleen mahdollista saada, jos kysyntä on heikentynyt koronavirusepidemian vuoksi. Voimassa olevan työttömyysturvalain muutoksen mukaan työmarkkinatukea voi saada kuluvan vuoden joulukuun loppuun, mutta hallitus on tehnyt eduskunnalle esityksen, jonka mukaan yrittäjän työmarkkinatukea voisi saada vuoden 2021 maaliskuun loppuun. Suomen Yrittäjät olisi toivonut voimassaolon jatkoa kesäkuun loppuun.

Marraskuussa julkistetun Yrittäjägallupin mukaan yrittäjän työttömyysturvan tarve on hieman lisääntynyt. Sitä kertoo hakeneensa 18 prosenttia yrityksistä, kun elokuussa osuus oli 15 prosenttia. Työttömyysturvaa ovat hakeneet tai ovat hakemassa eniten 1-4 henkilön yritykset ja kaupan alan toimijat. Heidän osuutensa hakijoista on 23 prosenttia.

Lue lisää: Yrittäjän väliaikainen työttömyysturva jatkuu maaliskuun loppuun – Fysioterapeutille tuki ollut korvaamaton, konkurssi olisi ollut vaihtoehtoinen tie

Ilmoittaudu työnhakijaksi

Jotta työmarkkinatukea voi saada, täytyy ilmoittautua työ- ja elinkeinotoimistoon työnhakijaksi. Myönteisen työmarkkinatukilausunnon saatuaan, yrittäjä voi hakea työmarkkinatukea Kelasta.

– Jos yrittäjä on aikaisemmin saanut työvoimapoliittisen lausunnon työmarkkinatuesta ja työnhaku on päättynyt, yrittäjän pitää ilmoittautua uudelleen työnhakijaksi ja hakea tukea. Työmarkkinatukea voi myös hakea, jos aikaisemmin annettu lausunto on voimassa, eikä yrittäjän työskentely ole palautunut päätoimiseksi, Työ- ja elinkeinoministeriön hallitussihteeri Eeva Vartio kertoo.

Työ- ja elinkeinotoimistot ovat antaneet lokakuun alkuun mennessä yhteensä noin 49 000 yrittäjälle työvoimapoliittisen lausunnon yrittäjän työmarkkinatuesta. Kela on maksanut syyskuun loppuun mennessä yhteensä noin 42 500 yrittäjälle työmarkkinatukea.

Kaikki myönteisen lausunnot saaneet eivät ole hakeneet työmarkkinatukea Kelasta ja sitä saavien määrä vaihtelee kuukausien välillä.

Oma selvitys tuloista perustana

Tuen saaminen edellyttää, että yrittäjän päätoiminen työskentely on päättynyt tai yritystoiminnasta saatava tulo jää alle 1089,67 euroa jokaista yrityksen yrittäjänä työskentelevää kohden. Työmäärän tai tulojen vähentymisen tulee johtua koronavirusepidemiasta.

Yrittäjä tekee itse selvityksen tuloistaan. Työ- ja elinkeinoministeriön kysymyksiä ja vastauksia -sivuilla kerrotaan, että yrittäjä voi ilmoittaa tuloarviona esimerkiksi kassaperusteisten tulojen ja menojen erotuksen lisättynä yrityksestä mahdollisesti nostettavilla palkoilla. Tulot ilmoitetaan bruttona.

Tulot ilmoitetaan Kelalle kuukausittain.

Yrittäjä saa ansaita tällä hetkellä 500 euroa kuussa ilman, että se pienentää työttömyystuen määrää. Jos etuus maksetaan neljän viikon välein, suojaosa on 465 euroa. Koronavirusepidemian takia suojaosaa on korotettu väliaikaisesti ja hallitus on esittänyt korotuksen jatkamista 31.3.2021 asti.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi