YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

13.12.2018 klo 14:11
Uutinen

Palautusten käyttö veroihin yllätti tuhannet – palvelukatkon aikana olisi voinut maksaa

Veronpalautusten käyttö marraskuun verojen maksuun yllätti tuhannet toiminimiyrittäjät. Verohallinnon ylitarkastajan Tarja Tapion mukaan kyse on pitkälti viestintäongelmista.

– Palautuksia on käytetty verojen maksuun aina, mutta monelle asiakkaalle tuli yllätyksenä, että jos maksoi eräpäivänä, palautusta käytettiin ensin veron suoritukseksi eräpäivänä ja tällöin oma maksu jäi käyttämättä.

Monille yrittäjille oli yllätys, että palautusta käytettiin jo 12.11. erääntyvälle verolle, vaikka veron maksoi eräpäivänä.

Monilla yrittäjillä ei myöskään ollut tiedossa, että veropalveluiden käyttökatkon aikana olisi voinut maksaa arvonlisäveroja.

– OmaVero-palvelu ei ollut käytössä 1.¬–9. marraskuuta, mutta maksuja saattoi maksaa normaalisti verkkopankissa. Nämä kirjautuivat ihan oikein sille päivälle, minkä asiakas oli kirjannut eräpäiväksi, Tapio selventää.

Tapio sanoo, että palvelukatkosta kyllä tiedotettiin kaikissa mahdollisissa kanavissa, mutta aina tieto ei tavoita kaikkia palveluiden käyttäjiä.

– Haasteena on tavoittaa etenkin toiminimiyrittäjiä, joita tämä henkilökohtaisten veronpalautusten käyttö veronmaksuun juuri koski.

Koskee 28 000 yritystä

Jos toiminimiyrittäjä maksoi 12.11. erääntyneet alvit tai työnantajamaksut tismalleen eräpäivänä, maksun tiedot eivät ehtineet kirjautua verohallinnolle samana päivänä. Verottajan järjestelmä ehti sitten napata tällaisten yrittäjien veronpalautuksista veroon tarvittavat eurot.

Periminen koskee Tapion mukaan 28 000 yritystä. Tapio pahoittelee, että verottajan järjestelmä ei ole niin nopea, että maksut näkyisivät heti. Järjestelmän hitaus koskee kaikkien pankkien asiakkaita.

– Jos on maksanut oma-aloitteisesti oikealla viitteellä ennen eräpäivää, maksun olisi kuitenkin pitänyt kirjautua ajoissa.

Tapio lisää, että ylimääräiset maksetut verot jäävät ”säästöpossuun” ja ovat käytettävissä seuraavassa maksutapahtumassa.

– Jos nyt joulukuussa oli säästössä edellisiä maksuja, niitä on käytetty eilen erääntyneisiin veroihin.

Yrittäjä voi hakea oma-aloitteisen veron maksua takaisin OmaVerossa valitsemalla Toiminnot-kohdasta ”Palautuksen hakeminen, oma-aloitteiset verot”.

– Maksuja palautetaan kaksi kertaa viikossa eli viikon sisällä maksun pitäisi olla tilillä.

Tapio neuvoo asiakkaita seuraamaan tilannetta OmaVerossa.

– Jos on palautusta tai omaa maksua odottelemassa, voi tehdä niin, että maksaa vain mahdollisen erotuksen. Jos palautus ei riitä kattamaan koko seuraavaa erääntyvää maksua, maksaa vain puuttuvan osuuden. Tai jos maksaa liikaa, voi aina käydä täppäämässä OmaVerosta oman maksun ”säästöpossusta” takaisin.

Vilkasta keskustelua

Henkilökohtaisten veronpalautusten käyttö toiminimiyrittäjien verojen maksuun on herättänyt vilkasta keskustelua Suomen Yrittäjien Facebook-tilillä.

Yrittäjiä ihmetyttää erityisesti, että maksut olisi pitänyt hoitaa palvelukatkon aikana, jotta ne olisivat ehtineet ajoissa 12.11. erääntyvien verojen maksuun. Se, että maksaminen oli mahdollista katkon aikana, on ollut monelle epäselvää.

Yrittäjät huomauttavat myös, että palvelukatkon jälkeen oli monia muitakin asioita hoidettavana Verohallinnossa.

– Ainakin minulla yrittäjänä oli 9.11.2018 todellakin muita kiinnostuksen kohteita Verohallinnon palveluissa kuin tulevat veronpalautukset, toteaa yksi yrittäjä.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi

Kuva: Getty Images