10.9.2018 klo 13:26
Uutinen

Suomalaisviskille kultaa New Yorkista – ”yksi keino erottautua”

Suomalaisen Teerenpeli-tislaamon viski menestyi kansainvälisessä kilpailussa.

Suomalaisen Teerenpelin tislaama Kaski-viski on saanut kansainvälisen tunnustuksen. Viski palkittiin Double Gold -mitalilla New York World Wine & Spirits -kilpailussa. Kilpailuun osallistui yhteensä 340 väkevää alkoholia.

– New York on yksi maailman kilpailluimmista alkoholimarkkinoista. Jos ajattelee Manhattanin aluetta, se on mittakaavassa kuin postimerkin kokoinen. Silti siellä on pienellä alueella noin 8 000 jälleenmyyjää, joilta voi ostaa alkoholia. Menestyminen kilpailussa on loistava uutinen. Se on meille yksi keino erottautua, jotta sekä paikalliset sisäänostajat että kuluttajat löytävät tuotteen paremmin, Anssi Pyysing vahvistaa.

Kesällä Kaski palkittiin IWSC – International Wine & Spirit -kilpailussa hopealla. Se on valittu myös vuoden pohjoismaiseksi viskiksi Uisgessa vuosina 2013, 2017 ja 2018. Tavoitteena Teerenpelillä on saada jalansijaa juuri New Yorkissa, jolloin osallistuminen kilpailuun oli luontevaa.

New York World Wine & Spirit -kilpailuissa palkittiin pronssimitalilla myös Teerenpelin ensimmäinen oma gini, PyyGin.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Teerenpeli