31.12.2017 klo 15:38
Uutinen

Taas uusi hyvitysmaksuhuijaus, nyt kohteena ruokaravintola – ”saalis tuhansia euroja”

Poliisi kehottaa korttimaksulaitteita työssään käyttäviä olemaan tarkkana laitteen kanssa.

Viime viikkoina tapahtuneet maksupäätehuijaukset jatkuvat edelleen.

Uudenvuodenaattona Sisä-Suomen poliisi tiedotti Tampereella sattuneesta tapauksesta, jossa rikoksesta epäillyt henkilöt olivat saaneet ruokaravintolan korttimaksulaitteen hetkeksi valvomatta haltuunsa ja näppäilleet käyttämälleen kortille hyvitysmaksun.

– Vuodenvaihteen juhlinta on otollista aikaa myös rikoksien tekijöille, sillä asiakkaita on paljon liikkeitä ja ostotapahtumia tehdään ravintoloissa ja muissa paikoissa paljon. Poliisi kehottaa kaikkia korttimaksulaitteita työssään käyttäviä tarkkuuteen laitteen kanssa. Olisi hyvä, että korttimaksulaitetta ei luovutettaisi valvomatta sen käyttöä, kertoo rikoskomisario Vesa Järvenpää tiedotteessa.

Helsingin Sanomien mukaan huijaus paljastui vielä samana päivänä. Yrittäjä oli tarkastanut maksun epäiltyään seurueen toimintaa. Huijarit olivat lehden mukaan siinä vaiheessa kuitenkin jo kaukana.

Aamulehden haastatteleman Järvenpään mukaan seurue sai saaliikseen tuhansia euroja.

– Mikäli epäillään, että korttimaksulaitetta on käytetty väärin, kannattaa olla yhteydessä poliisiin. Lisäksi on hyvä ottaa yhteyttä maksupäätelaitteen palveluntarjoajan tukeen ja selvittää, voidaanko hyvitysmaksun siirtyminen vielä estää.

Poliisi kannustaa yrittäjiä muistuttamaan maksavia asiakkaita huolellisuudesta tunnusluvun suojaamisen kanssa.

– Selvitetyllä tunnusluvulla ja varastetulla kortilla voidaan saada paljon vahinkoa aikaan lyhyessä ajassa, Järvenpää toteaa.

Lue lisää: Kauppias, näin estät maksupäätehuijaukset – 4 vinkkiä

Lue lisää: Uusi huijauskeino leviää entistä röyhkeämpänä

Lue lisää: ”Hyvityshuijausten tekijäjoukko on pitkälti sama”

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto