Vantaalla pk-yritysten odotukset yhä negatiivisia

Pk-yritysten odotukset tulevasta ovat parantuneet viime keväästä. Energiakriisin ja Ukrainan sodan vaikutusten tasaantuminen ovat palauttaneet odotukset lähelle vuoden takaista poikkeuksellisen negatiivisen kevään jälkeen. Odotuksista kertoo tuore Suomen Yrittäjien, Finnveran ja TEM:n teettämä pk-yritysbarometri.

Vantaalla pk-yrittäjien suhdannenäkymät ovat sekä lähialueita että valtakunnallista keskitasoa positiivisemmat. Odotukset niin työllisyydestä, liikevaihdon kasvusta, investointien arvosta kuin innovaatioistakin ylittivät maan keskimääräisen tason.

Tulee kuitenkin huomata, että työllistämisen odotukset ovat Vantaallakin heikentyneet selvästi kevään barometrista. Yritystoiminnan kannattavuus on selkeästi muuta maata heikompaa, vaikka liikevaihdon uskotaankin kasvavan. Vantaalla kannattavuus on jäänyt miltei kevään tasolle ja jo toisen vuosipuoliskon osalta odotukset ovat voimakkaan negatiiviset.

Kun rakentaminen on miltei vapaassa pudotuksessa ja ihmisten kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset, on odotettavissa melkoinen myllerrys talven aikana, toteaa Vantaan Yrittäjien toimitusjohtaja Esa Mänttäri.

Epävarmuus heikentää haluja investoida

Pk-yritysten investointihalukkuus on edelleen vaatimattomalla tasolla. Samoin kasvuhaluisuus on pudonnut muun maan tasolle, noin 40 prosenttiin. Se merkitsee myös investointien siirtymistä. Työvoiman osalta kasvuprosentti Vantaalla on viisi, kun se koko maassa on nipin napin pinnan yläpuolella.

Pk-yritykset pyrkivät pitämään työntekijöistään huolta. Siksi se on useimmiten viimeinen säästökohde, tiivistää Mänttäri.

Yritystoiminnan kehittämisen suurimmiksi esteiksi Vantaalla koetaan muuta maata useammin yleinen suhdannetilanne sekä rahoitus. Kyselyn mukaan työvoiman saatavuus ei ole niin suuri jarru kuin aiemmin tai maassa keskimäärin.

Epävarmoissa oloissa rahoituksen saaminen on vaikeutunut. Rahoitusta olisi tarvinnut kolmannes vantaalaisista pk-yrityksistä. Sitä hakeneista runsas neljännes ei ole rahoitusta saanut. Kireät vakuusvaatimukset ovat olleet joka toisen rahoituksen eväämisen syynä. Jatkossa rahoitusta aiotaan hakea useimmiten pankeista. Vantaalla täysin muusta poiketen täysin muusta maasta poiketen runsas kolmannes aikoo hakea pikavippejä.

Venäjän käymän hyökkäyssodan aiheuttama epävarmuus kohtelee Vantaata poikkeuksellisen voimakkaasti. Vantaalaisista yrityksistä miltei kaksi kolmesta kärsii siitä. Koko maassa niin kokee joka toinen.

Pk-yritysbarometrin julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö. Tällä kertaa kyselyyn vastasi lähes 4 600 yritystä. Vastausaika oli kesäkuun 2023 puolivälistä heinäkuun 2023 puoliväliin. Vantaalla vastaajia oli 118 yritystä.

Lisätietoja:
Esa Mänttäri
toimitusjohtaja
Vantaan Yrittäjät
esa.manttari@yrittajat.fi
p. 0400 557 411

Vantaan Yrittäjät on vantaalaisten pk-yritysten edunvalvontajärjestö. Vantaan Yrittäjät toimii asiantuntijana ja vaikuttajana parantaen pienten ja keskisuurten yritysten ja yrittäjien kannattavan toiminnan edellytyksiä. Yhdistyksessä on jäseniä lähes 1700.