11.6.2018 klo 19:31
Uutinen

Verottajan outo kirje ihmetyttää: Miksi alv-ilmoitus ei kirjautunut järjestelmään?

Helsinkiläismiehen ilmoitus arvonlisävelvollisuuden lopettamisesta poiki useamman, miehen mukaan perusteettoman laskun.

Verottajan outo kirje ihmetyttää: Miksi alv-ilmoitus ei kirjautunut järjestelmään?

Verottaja selvittää parhaillaan, miksi helsinkiläisyrittäjän ilmoitus arvonlisävelvollisuuden lopettamisesta poiki laskun.

Taloussanomat kertoo tapauksesta, jossa helsinkiläinen Juha Natunen sai verottajalta 30 euron aiheettoman perintäkirjeen.

Natunen oli vuodenvaihteessa ilmoittanut, että haluaa pois alv-rekisteristä yritystoiminnan päättymisen takia. Natusella on ollut toiminimi, jolla ei ole kuitenkaan ollut liiketoimintaa.

Keväällä Natunen sai postissa laskun, jonka summa oli nolla euroa. Näin ollen mies ei reagoinut siihen millään tavalla.

Kesti vähän aikaa ja verottaja lähetti miehelle uuden laskun. Tällä kertaa summa oli 30 euroa.

Natunen oli ihmeissään.

– Otin maaliskuussa yhteyttä verottajaan selvittääkseni asian. Verottaja epäili, ettei ilmoitus arvonlisävelvollisuuden lopettamisesta ollut kirjautunut järjestelmään. Minua neuvottiin tekemään uusi ilmoitus ja asia olisi sillä selvä, hän kertoo Taloussanomien haastattelussa.

Verottaja: Sanktio voidaan poistaa

Laskuja kuitenkin tipahteli edelleen postilaatikkoon. Tässä kohtaa Natunen vaati verottajalta uudelleen selitystä.

Verottajan mukaan laskut olivat aiheellisia, koska alkuperäinen ilmoitus alv-velvollisuuden lopettamisesta ei ollut kirjautunut tietojärjestelmään. Natusen tekemä toinen ilmoitus oli Verohallinnon mukaan myöhästynyt.

Verohallinnon edustaja selvitti asiaa Taloussanomille yleisellä tasolla. Edustajan mukaan asiakkaalla on mahdollisuus hakea oikaisua mielestään perusteettomasta laskusta. Jos ilmoittamiseen liittyy esimerkiksi tekninen häiriö eikä verohallinto onnistu vastaanottamaan ilmoitusta, sanktio voidaan poistaa perimättäjättämispäätöksellä.

Natunen harmittelee tilannettaan.

– Tein ilmoituksen ajoissa, mutta siitä ei ole mitään jälkeä verottajan tiedoissa. Niinpä en pysty todistamaan, että tein ilmoituksen ajoissa. On käsittämätöntä, että mahdollinen häiriö tai virhe järjestelmässä koituu nyt minun maksettavakseni, Natunen toteaa lehdelle.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi