22.3.2018 klo 16:08
Uutinen

Vuoden vientiyrittäjä: Häme on palaamassa matkailukartalle

Vuoden 2018 Hämeen maakunnallinen vientipalkinto on myönnetty Iloranta Oy:lle. Palkinto luovutettiin yrittäjä Samu Lesceliukselle Kasva ja kansainvälisty -tapahtumassa Hämeenlinnan Verkatehtaalla torstaina.

Vientipalkinto myönnetään määrätietoisesta toiminnasta viennin edistämiseksi sekä vientikelpoisten tuotteiden tai palveluiden kehittämisestä. Tänä vuonna Hämeen Yrittäjät haluaa vientipalkinnollaan huomioida hämäläisen matkailun ja työn sen kansainvälistymisen eteen.

Iloranta Oy:n yrittäjä Samu Lescelius on aktiivisesti ollut mukana markkinoimassa ja kehittämässä matkailualaa kansainvälisten asiakkaiden houkuttelemiseksi Hämeeseen.

– Koen, että tämä on palkinto koko seudun matkailulle. Hienoa, että matkailua verrataan muihin vientialoihin. Se on tärkeä viesti, että matkailu on myös vientitoimintaa, palkittu yrittäjä kiittää.

Iloranta Oy on tarjonnut Hauholla täysihoitopalveluja kaupunkilaisille vieraille jo 80 vuoden ajan. Neljännen polven yrittäjä Samu Lescelius on lähtenyt rohkeasti etsimään kansanvälisiä asiakkaita lomasesongin ulkopuolelle.

– Tavoittelemme uusia asiakkaita marraskuulta huhtikuulle. Sade, pimeys ja viileys ovat asioita, joita me itse emme osaa arvostaa, mutta ne ovat turistille uusi kiinnostava kokemus. Metsä on vielä Suomessa käyttämätön voimavara matkailussa, Lescelius sanoo.

Kansainvälisiä asiakkaita haetaan Hämeeseen muun muassa messuilta ja myyntimatkoilta yhdessä Visit Finlandin ja MTK:n kanssa. Viime vuosina suomalaista elintarvikealaa ja maaseutumatkailua on esitelty Berliinissä järjestettävillä kansainvälisillä Grüne Woche -messuilla.

Ensi vuoden tammikuussa Suomi on pääyhteistyökumppani näillä kymmenen päivää kestävillä elintarvike- ja maatalousalan messuilla. Suomea esitellään matkailumaana, jossa on tarjolla puhdasta ruokaa ja luontoa.

– Saksan messut ovat iso satsaus, mutta Suomi saa sillä saa suuren näkyvyyden.

Toinen ja tärkein markkinointikeino on ulkomaisten matkanjärjestäjien kutsuminen Hämeeseen, jotta he oppivat tietämään mitä myyvät. Tänä talvena Hauholla on käynyt matkanjärjestäjiä Japanista, Kiinasta, Australiasta, Singaporesta, Intiasta ja Virosta.

– Matkanjärjestäjiä olemme kutsuneet tänne yhteistyössä Finnairin sekä Hämeen ammattikorkeakoulun ja Koulutuskuntayhtymä Tavastian Matkalla kasvuun –yhteistyöhankkeen kanssa.

Kansainvälisistä asiakkaissa Lescelius näkee suuren kasvupotentiaalin. Yksittäisen yrityksen voimavarat eivät riitä läpimurtoon. Tarvitaan yrittäjien yhteistyötä ja yhteismarkkinointia ja erityisesti tuotteistamista ja tuotteiden kokoamista paketeiksi ja niiden myymistä.

– Meillä pitää olla yksi yhteinen toimija, joka myy Hämettä ulkomaille. Nyt on näkyvissä valoa tunnelin päässä, yrittäjät ovat valmiita yhteistyöhön. Häme on palannut takaisin markkinoille.

Hänen mukaansa Hämettä pitää myydä parilla kärjellä. Luonto on niistä ehdottomasti yksi.

– Sen alle saadaan paketoitua paljon seudun tarjonnasta. Hämeenlinnasta pitää tehdä Suomen luontokaupunki, Lescelius ehdottaa.

Hämeen Yritysviestintä/JL

toimitus@hameenyrityssanomat.fi