Työnantajan ohje – ”Jos joku kivistää, niin suuta auki”
Hauholainen Hannele Isola on laskeutunut omien sanojensa mukaan pehmeästi eläkkeelle. Takana on 50 vuoden työura, vieläpä saman työnantajan palveluksessa. Hannele…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Hauholainen Hannele Isola on laskeutunut omien sanojensa mukaan pehmeästi eläkkeelle. Takana on 50 vuoden työura, vieläpä saman työnantajan palveluksessa. Hannele…
Kanta-Hämeeseen on syntymässä kaksi työllisyysaluetta. Riihimäen ympärille syntyvän Etelä-Hämeen työllisyysalueen ulkopuolelle jäävät kantahämäläiset kunnat muodostavat Työ-Häme nimisen työllisyysalueen, jonka vastuukuntana…
Välivuotta opinnoista pitävä, 19-vuotias Aino Roine, aloitti K-Citymarket Hämeensaaressa vuonna 2022, kun halusi tienata hieman ylimääräistä rahaa lukio-opiskelujen ohessa. Tuolloin…
Kare Asp/ Riihimäki Työvoimapalvelujen tarjonta on muuttumassa Kanta-Hämeessä. TE-palvelut siirtyvät tämän vuoden aikana kuntiin tai oikeammin niiden muodostamiin työllisyysalueisiin. Toki…
Ypäjäläisten kaverusten Joose Sillsténin ja Valtteri Levomäen yhteinen yritystoiminta sai alkunsa, kun miehet olivat ensin kumpikin tahoillaan aloittaneet yksinyrittäjinä. 25-vuotias…
Ethän jää taloushuolissasi yksin! Yrittäjän talousapu-neuvontapalvelusta saat luottamuksellista, maksutonta ja asiantuntevaa tukea ja neuvontaa. Yrittäjän talousapu-palvelu on valtakunnallinen neuvontapalvelu, joka…
Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämän rahoituksen turvin Hämeen Yrittäjät tarjoavat matalankynnyksen hankintaneuvontaa kaiken kokoisille pk-yrityksille. Hankintaneuvojamme palvelee tehtävässä niin yrittäjiä kuin…
Tehtävänä poistaa esteet esiintyjän ja hänen musiikkinsa väliltä Ruokangas Guitars Oy ja yrittäjät Juha Ruokangas ja Emma Elftorp on palkittu…
Forssan seudulle on myönnetty äkillistä rakennemuutosrahoitusvaltuutta 800 000 euroa. Se on tarkoitettu yritysten kehittämishankkeisiin ja investointeihin. Forssan seudulle kohdennettu haku…
Hämeen vaalipiirissä on 14 kansanedustajaa, 8 Kanta- ja 6 Päijät-Hämeestä. Jokaiselle vaalipiirimme kansanedustajalle on nimetty oma nimikkoyrittäjä. Kansanedustaja saa yrittäjästä luottokontaktin…