Oikeutta tartuntatautipäivärahaan halutaan jatkaa – Hallitus helpottaa yksityisen terveydenhuollon käyttöä
Hallitus esittää, että koronaan liittyviä sairausvakuutuslain mukaisia korvauksia jatketaan kuluvan vuoden loppuun.
Hallitus esittää, että koronaan liittyviä sairausvakuutuslain mukaisia korvauksia jatketaan kuluvan vuoden loppuun.
Vasta kun tuntui, että pää pysyy pinnalla ja koronapandemia laantuu kesää kohden, niin itsenäinen valtio Ukraina, ja samalla koko Eurooppa,…
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on tutkinut koronakriisin aikana myönnettyjen kustannustukien vaikutusta työ- ja elinkeinoministeriölle tehdyssä tutkimuksessa Koronapandemian tukipolitiikan arviointi. Suomen Yrittäjien pääekonomisti…
Tilastokeskus on tutkinut koronakriisin vaikutuksia. Tulokset kertovat, että yrityksissä on pääosin palauduttu koronaa edeltävälle tasolle.
Viitalan yrityksen kevään viimeiselle virtuaalimatkalle ottaa osaa 150 ihmistä.
Yrittäjien mukaan rajoitussääntelyn voimassaoloa ei pidä jatkaa enää ”varmuuden vuoksi”.
Väliaikaisille koronasäännöksille, jotka mahdollistavat elinkeinotoiminnan rajoitukset, esitetään jatkoa. – Sääntelyä ei tule pitää voimassa varmuuden vuoksi, sillä se puuttuu merkittävällä…
Osan yrityksistä pitää varautua osoittamaan selvästi, että pandemiarajoitukset ovat vaikuttaneet toimintaan negatiivisesti.
Yrityssaneerausten ja vireille laitettujen konkurssien määrä on vähentynyt selvästi alkuvuonna.
Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan koronapandemia vaikuttaa edelleen yrityksiin. Pientä positiivista kehitystä on kuitenkin ilmassa. Ravintolayrittäjä uskoo kesän tuovan muutoksen.