9.3.2023 klo 18:49
Uutinen

”Skumppalasin kaatumisesta se alkoi”

Pienyrittäjä Tarja Kupias muutti Loviisaan joulukuussa -21. Sosiaalinen nainen on verkostoitumisen mestari. Yksin kun ei pärjää kukaan.

”Ei hyppyä tuntemattomaan voi ottaa askel kerrallaan”. Näin laulaa Kaija Koo, ja tämän myös allekirjoittaa loviisalainen pienyrittäjä Tarja Kupias, muusikko ja laulaja hänkin. Hän toteuttaa nyt kuusikymppisenä unelmansa omasta albumista, mutta se ei ole hänelle bisnestä. Pääasiassa hän toimii personal trainerina, hyvinvointiluennoitsijana, mentaalivalmentajana ja naurujoogaohjaajana.

-Musiikki on minulle itseni toteuttamista, sattumalta viime vuoden joulukuussa Loviisaan muuttanut Kupias kertoo.

Muutto pikkukaupunkiin oli todellakin hyppy tuntemattomaan. Kupiaksella ei ollut mitään siteitä Loviisaan, jos käyntejä siskon mökillä Loviisan Valkossa ei lasketa. Kupias nauraa luulleensa, että Valko on yhtä kuin Loviisa. Kun sitten loviisalainen Hilding Business Park -yrittäjä Ken Ryynänen vei hänet käymään Loviisan keskustaan, kaupunki näyttäytyi Kupiakselle ihan uusin ilmein. Ryynänen ja Kupias vitsailevat, että skumppalasin kaatumisesta se kaikki alkoi. Siis Kupiaksen äkkimuutto Loviisaan.

-Kuuluin aiemmin Kirkkonummen yrittäjien hallitukseen, ja yritystapahtumassa tapasin loviisalaisen Ken Ryynäsen. Istuin häntä vastapäätä, ja kaadoin kuohuviinilasin pöydälle. Siitä alkoi hirveä härdelli, ja sain itselleni tyypillisen naurukohtauksen. Keniä se huvitti, ja siitä alkoi tuttavuutemme, Kupias kertoo.

Tutustuminen loviisalaiseen yritysmaailmaan ja kaupunkiin johti siihen, että Kupiaksesta tuli pian loviisalainen.

-Uskon, että pienessäkin kaupungissa on tilaa pienyrittäjille.

Verkostoituminen antaa siivet

Pienyrittäjänä Kupias on verkostoitumisen mestari. Muutettuaan vuonna 2020 Kirkkonummelle Liedosta hän liittyi heti alueen yrittäjäyhdistyksen hallitukseen, vaikka hän ei tuntenut ketään, eikä kukaan häntä. Hallituskumppaneista tuli kuitenkin sosiaaliselle naiselle heti hyviä kavereita ja ystäviä.

-Taidan olla suorastaan übersosiaalinen, Kupias tuumaa.

Kun hän loikkasi Loviisaan, hän sai vuodessa satakunta tuttua ja ystävää. Hän iloitsee pikkukaupungin ihmisten ystävällisestä vastaanotosta.

-Jo ennen kuin olin muuttanut virallisesti Loviisaan, sain kutsuja juhliin ja tilaisuuksiin. Ken Ryynänen tutustutti minut paitsi kaupunkiin, myös muihin yrittäjiin. Virallinen muuttopäiväni oli 16.12., mutta jo itsenäisyyspäivänä vietin yöni patjalla tulevassa asunnossani juhlien jälkeen, Kupias nauraa.

Nauravainen hän tosiaan on, eikä ihme, sillä naurujoogan vetäjältä vaaditaankin iloista mieltä. Kun on monta rautaa tulessa, on yritysmuotoina sekä osakeyhtiö että toiminimi.

-Teen mainosspiikkejä toiminimellä ja valmennuksia osakeyhtiöni kautta.

Pienyrittäjänä hän työskentelee pääasiassa kotona. Kauniin ja valoisan asunnon työhuoneessa on tarvittava tekniikka spiikkauksia varten. Uusi ammatti personal trainerina innostaa Kupiasta.

-Minullahan on myös mentaalivalmentajan ammattitaitoa.

Nykyään hän on luonnollisesti Loviisan yrittäjien jäsen, ja on kiitollinen siitä. On ollut mahtavaa verkostoitua, tutustua ja samalla pohjustaa omaa pienyrittäjyyttä alueella. Kupias näyttää verkostoitumisalustaa nimeltä Pirun Pienet Yritykset. Saatuaan itse apua verkostoitumisesta, hän haluaa kantaa oman kortensa kekoon.

-Alustalle voivat kaikki pienyrittäjät ilmoittautua ja kertoa yritystoiminnastaan. Meillä on myös oma Facebook-ryhmä, hän vinkkaa.

Kuka?

Tarja Kupias
Ikä: 60 vuotta.
Asuu: Loviisassa.
Yritys: Loistotähti Oy.
Ammatti:Nauru- ja hypnoosivalmentaja, inspiroiva positiivisuuspuhuja, kirjailija, personal trainer.
Motto: ”Positiivisuus on asenne, joka vie elämässä eteenpäin, eikä nauraa voi koskaan liikaa.”

Teksti: Reija Kokkola
Kuva: Jari Flinck