9.3.2022 klo 10:15
Uutinen

Tuore aluevaltuutettu, tutustu sotetietopakettiin

– Uusilla sote-päättäjillä on iso vastuu. Nyt on syytä linjata, että pienetkin sote-yritykset pääsevät tarjoamaan palveluita, hankinnat jaetaan järkeviin osiin ja kustannukset ovat oikeasti läpinäkyviä, Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo sanoo. Yrittäjät julkaisi sote-vaikuttajille tietopaketin päätöksenteon tueksi.

Tiiviissä tietopaketissa Yrittäjät listaa konkreettiset keinot päättäjälle, kuinka pienten sote-yritysten osaamista voidaan hyödyntää suomalaisten palvelutarjonnassa.

Valtuustokauden tärkein päätös on palvelustrategia. Siitä päätetään jo tänä keväänä tai viimeistään syksyllä. Strategiassa määritellään, miten ihmisten palvelut jatkossa toteutetaan ja mihin suuntaan ne alueilla kehittyvät. 

Tietopaketti neuvoo, miten strategiassa voidaan hyödyntää alueen pienten ja keskisuurten sote-yritysten osaamista ja resursseja.

– On tärkeää, että aluevaltuusto linjaa palvelustrategiassaan myös yksityisille tuottajilla merkittävän roolin palveluiden tuottamisessa asukkailleen. Lisäksi alueiden on laskettava oman palvelutuotantonsa kustannukset tavalla, joka mahdollistaa julkisen ja yksityisen tuotannon kustannusten aidon vertailun. Uusien valtuutettujen kannattaakin vaatia, että hyvinvointialueen itse tuottamien palvelujen kustannusrakenne selvitetään läpikotaisin. Näin yksityisiä ja julkisia palveluntuottajia voidaan vertailla keskenään ja valita kuhunkin tehtävään paras palveluntuottaja, Pirkka Salo toteaa.

Fakta: Miksi hyvinvointialueiden päätökset ovat tärkeitä yrittäjille?

  • Sote-sektorille käytetään noin 21 miljardia euroa vuosittain.
  • Alalla työskentelee 400 000 ammattilaista, joista 88 000 on yksityisellä sektorilla.
  • Sote-alan yrityksiä on noin 18 200.
  • Neljä viidestä sote-alan yrityksestä on enintään neljän hengen yrityksiä.
  • Henkilökunnan tarve sote-alalla on yli 200 000 henkilöä tulevina vuosina.
  • Hyvinvointialueet ovat merkittäviä julkisten hankintojen tekijöitä.

Lisätietoja

Pirkka Salo

toimitusjohtaja
Lapin Yrittäjät

Lisätietoja Suomen Yrittäjissä

Tanja Matikainen

Kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö
Suomen Yrittäjät

Henrik Wickström

Elinkeinopolitiikan asiantuntija
Suomen Yrittäjät