15.1.2022 klo 10:14
Uutinen

Viikon varrelta: Aluevaalit ja pienyrittäjän sote-huoli, ravintolasulku, verottajan vastaantulo, hallituksen apupaketti

Viikon uutiskoosteesta löydät viime päivien aikana yrittäjiä kiinnostaneita puheenaiheita.

Pienyrittäjiä huolettaa, ettei heidän äänensä tule kuuluviin sote-uudistuksessa. Nurmeksessa toimivan yrittäjä Mika Mustosen mukaan hyvinvointialueilla pitäisi lisätä palvelusetelin käyttöä.

− Asiakkaiden kannalta olisi oikeudenmukaisempaa ja inhimillisempää, että he voisivat itse valita, missä kuntoutukseen menevät, Mustonen sanoo.

Aluevaalien ennakkoäänestys on käynnissä parhaillaan, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23. tammikuuta. Lisää aiheesta voit lukea tästä.

Ylipitkiä yt- ja lomautusprosessien läpivientiaikoja pitää lyhentää.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen

Hallitus kertoi perjantaina uudesta apupaketista koronan kurittamille yrityksille. Marraskuun lopussa päättynyt yrittäjien työmarkkinatuki palaa tammi-helmikuun ajaksi. Lisäksi valmistelussa on sulkemiskorvaus ja kustannustuen kuudes kierros.

– Sulkemiskorvaus, kustannustuki, yrittäjän työmarkkinatuki sekä verottajan joustot ovat todella tarpeen. Kiitos niistä. Ne eivät kuitenkaan riitä. Myös ylipitkiä yt- ja lomautusprosessien läpivientiaikoja pitää lyhentää. Kun työmarkkinajärjestöt eivät sitä tee, hallituksen pitää hoitaa asia lakitietä, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Lisää aiheesta voit lukea tästä.

Jos ravintolat suljetaan lyhyeksikin aikaa, kansainvälinen matkailu ajetaan alas.

Lapin matkailuyrittäjät avoimessa kirjeessään

Lapin matkailuyrittäjät ovat puolestaan huolissaan mahdollisesta ravintolasulusta.

− Jos ravintolat suljetaan lyhyeksikin aikaa, matkanjärjestäjät erittäin todennäköisesti peruvat tuotantonsa eli kansainvälinen matkailu ajetaan alas, Lapin matkailuyrittäjät kirjoittavat avoimessa kirjeessään.

Yrittäjien mukaan Lapin matkailu ei kestä kolmatta katotalvea. Valtaosa Lapin matkailuyritysten liikevaihdosta tulee kansainvälisiltä asiakkailta. Lisää aiheesta voit lukea tästä.

On todella hienoa, että verohallinto haluaa toimillaan auttaa koronan vuoksi maksuvaikeuksissa olevia yrittäjiä.

Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman

Verohallinto ilmoitti tällä viikolla pidentävänsä verojen maksuaikaa sellaisten yritysten ja henkilöasiakkaiden kohdalla, joilla on verovelkojen maksujärjestely Verohallinnon kanssa voimassa. Tavoitteena on helpottaa erityisesti yrittäjien ja toiminimiyrittäjien koronarajoituksista johtuvia maksuvaikeuksia.

– Tämä on erinomainen uutinen! On todella hienoa, että verohallinto on vastannut pyyntöön ja haluaa toimillaan auttaa koronan vuoksi maksuvaikeuksissa olevia yrittäjiä, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman sanoo.

Koronavirusepidemian takia helpotuksia verojen maksuun saa nyt kolmannen kerran. Lisää aiheesta voit lukea tästä.

Toimitus
Toimitus